Tuorein sisältö

Mission: Impossible 7 joutui vaihtamaan roiston näyttelijän

22.05.2020 klo 23.55 | Luettu: 745 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Mission: Impossible 7 pisti kuvaukset jäihin kevättalvella, kun koronavirus levisi räjähdysmäisesti Italiassa. Leffaa oli tarkoitus filmata Venetsiassa ja Roomassa. Ohjaaja ja kirjoittaja Christopher McQuarrie tykkää improvisoida, joten tauko todennäköisesti vaikuttaa elokuvaan ja sen jatko-osaan, joka kuvataan heti perään.

Eikä näille voi mitään: Nicholas Hoult on jättänyt roiston roolin aikataulusyistä. Häntä tarvitaan tuoreen The Great -sarjan toisella kaudella. Tilalle on palkattu 27 vuotta vanhempi Esai Morales, joka on viimeaikoina esiintynyt mm. sarjoissa Titans ja How to Get Away with Murder.

Tähän tietoon Morales esiintyy myös kahdeksannessa osassa. McQuarrie tahtoo tehdä sarjasta tunteellisemman ja syventää sivuhahmoja. Kun hän ymmärsi, että hän tarvitsee noin kolme ja puoli tuntia, hän järkeili, että on parempi venyttää tarina neljään tuntiin ja jakaa se kahtia.

Seitsemäs osa valmistuu marraskuussa 2021 ja kahdeksas osa marraskuussa 2022.


Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Pierce Brosnan täytt... Helsingin vampyyrit ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova