Tuorein sisältö

The Handmaid's Tale 3-3: uusi isäntä onkin The Matrixin Sigmund Freud

13.06.2020 klo 23.00 | Luettu: 368 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 3 - Jakso 3:
Useful


Ennen kuin ylistin useita jaksoja, kuvailin useita jaksoja tasapaksuiksi. Hitaus salli alustaa täyteläisesti Junen tunnevyöryä, mutta jos olisimme oppineet enemmän muusta, siirtymä laajoihin teemoihin olisi luontevampi nyt. Junen turhautuneisuus on ns. samaistuttavaa jakson alussa, kun uusikin isäntä suhtautuu luovasti sääntöihinsä.

Kanadaan paenneen orjattaren katoamistemput ja paluut edustivat pitkään epämääräistä kerrontaa: sarja ei tuntunut olevan kiinnostunut hahmosta, vaan siitä, mitä hänellä voidaan tehdä kätevissä yhteyksissä. Junen entinen isäntä ja emäntä ovat vakiokalustoa, mutta toivoin Junen saavan enemmän aikaa tutustua uuteen kotiin ennen kuin heitä vilkaistaan. He ovat hämmentyneitä yhä, kabinettiherrat naureskelevat naisille yhä, hihhulit hihhuloivat yhä...

Hyvänä puolena Junen uusi isäntä alkaa muistuttaa The Matrixin arkkitehtia, jolta hän myös näyttää. Hän sönköttää ylimielisenä kaikenlaista. On totta, ettei hedelmättömyyskriisi ole diktatuurin syy. "Arkkitehti" ilmeisesti näkee sekä diktatuurin että hallitun kapinoinnin työkaluina: kaikki keinot on sallittu, kunhan elämällä ja sivistyksellä on tulevaisuus?

Rakastan Matrixin jatko-osia ja Tähtien sodan esiosia siitä, että ne purkavat yksinkertaisen sankarifantasian, joten tämä on lupaavaa. Huomioiden myös entisen emännän tilanteen, Junen on tehtävä kompromisseja, annettava anteeksi ja varottava moraalisia ansoja. Loppuspiikissä hän uskoo jo oivaltaneensa uuden asenteen, mikä ei täysin mene läpi, mutta ehkei ole tarkoituskaan, kun kausi on alussa.


Keskiarvo 26 jakson jälkeen:


< Jakso 3-2 --- Jakso 3-4 >

Katsottu: HBO Nordic

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Somessa kuvaa Sara S... Tenet ja Wonder Woma... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova