The Handmaid's Tale 3-4: tupakkanainen on aina tupakkanainen

4. kausi lykkääntyi, joten pistän seurannankin tauolle tämän jälkeen. Siinä on oma arominsa, kun putki on johtamassa johonkin, joten katsotaan ensin loppuun Dark (1. juttu), jonka viimeinen kausi julkaistiin tänään.




Päätökseni liittynee jakson kuivuuteenkin.

Hihhulien kastejuhlat sallivat Junen muistella esikoisen kostutusta. Kristittynä arvostan signaalia, kun kristilliset kastejuhlat järjestetään myös Kanadan lintukodossa, vaikka asianomaisia on lyöty Raamatulla päähän. Myönteisyys kivalle jeesustelulle ja kaikki muu on kuitenkin jo tullut selväksi. Junen kävelykaverin outoutta korostetaan, pahismummo pyörii kehää, jne.

June märehtii taas suhdettaan entisiin isäntiin. Vihjailevan keskustelun kummankin kanssa käymällä hän puhaltaa hiileen, joka kyti jo: onneton pariskunta tulee vaikuttamaan diktatuurin kaatumiseen. Aiemmasta päätellen käänteet tuntuvat perustelluilta sitten joskus tapahtuessaan, mutta tänään asioita väännetään rautalangasta ja tyydyttävin askel on Junen itsetietoinen ilme. Uuh, heh eh, pistänpä tupakaksi.

Junen kuopuksen Kanadaan kärränneen orjattaren tylyttäminen ei ole kivaa, koska hän on kokenut kovia ja näyttelijällä on sympaattinen mollivoittoisten ilmeiden repertuaari, mutta katoamistempuista johtuen apina takaraivossani huutaa "pakkopullaa", kun hänelle löytyy aikaa juuri tällaisista jaksoista. Jaksossa ei varsinaisesti ole kehnoja kohtauksia, mutta apupyöräorjatar liittyy olennaiseen lähinnä vain selventäessään, minkälaisessa vaiheessa June voisi olla, jos hänen esikoisensa olisi Kanadassa ja hän ei haluaisi juonia.

Chicagoon liittyvä kriisi jää taas sivumaininnaksi, enkä ole saanut tuntumaa siitä, olisiko joku voinut paeta sinne näkökulmaa tarjoamaan. Juneen keskittyminen sopii, kun Juneen keskitytään.


Keskiarvo 27 jakson jälkeen:


< Jakso 3-3 --- Jakso 3-5 >

Katsottu: HBO Nordic