Tuorein sisältö

Ei Marvel-elokuvia eikä Spielbergiä tänä vuonna: Disney lykkää leffoja jälleen

23.09.2020 klo 21.45 | Luettu: 1801 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Disney on julkaissut uuden kalenterin tälle ja ensi vuodelle. Sanoma on selvä: ison kankaan vetovoimaan ei uskota tällä hetkellä, kun varsinkin Yhdysvaltain markkinat takkuavat.

Kaikki Marvel-elokuvat lykkääntyvät. Moneen kertaan siirtynyt Black Widow nähdään vasta 7. toukokuuta 2021 eli vuotta myöhemmin kuin oli alunperin tarkoitus.

Steven Spielbergin ohjaama suurmusikaali West Side Story on tähän mennessä säästynyt lykkäyksiltä, mutta nyt se siirtyy kertaheitolla vuoden päähän, joten myös palkintogaaloja koskevat ennustukset menevät uusiksi.

Muutama leffa itseasiassa aikaistuu hieman - lykkäännyttyään aiemmin. Uusikin lista ehtii muuttua, joten jätetään väliin täydellinen historiikki.

2020


The Empty Man - 23. lokakuuta

Soul (Pixar) - 20. marraskuuta

Free Guy - 11. joulukuuta
Kuolema Niilillä (Death on the Nile) - 18. joulukuuta

2021


Everybody's Talking About Jamie - 21. tammikuuta

The King's Man - 12. helmikuuta

Raya and the Last Dragon (Walt Disney Animation Studios) — 12. maaliskuuta

Bob's Burgers: The Movie - 9. huhtikuuta
Ron's Gone Wrong - 23. huhtikuuta

Black Widow (Marvel) - 7. toukokuuta
Cruella - 28. toukokuuta

Luca (Pixar) - 18. kesäkuuta

Shang Chi and the Legend of the Ten Rings (Marvel) - 9. heinäkuuta
Jungle Cruise - 30. heinäkuuta

Deep Water - 13. elokuuta
The Beatles: Get Back (dokumentti) - 27. elokuuta

The Last Duel - 15. lokakuuta

Eternals (Marvel) - 5. marraskuuta

West Side Story - 10. joulukuuta.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 'He saavat kaivaa ku... John Cenan Suicide S... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova