Tuorein sisältö

Fotorealistinen Leijonakuningas jatkuu vähän niin kuin Kummisetä

29.09.2020 klo 19.25 | Luettu: 423 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Barry Jenkins ohjaa jatko-osan viime vuoden Leijonakuninkaalle, eli rakastetun piirretyn fotorealistiselle versiolle, joka jakoi mielipiteet. Eläinten ilmeettömyydestä satoi kritiikkiä, mutta kaikkien aikojen seitsemänneksi tuottoisimmaksi elokuvaksi tuskin noustaan ilman ystäviä.

Jatko-osa vie tarinaa eteenpäin, mutta aiheena on myös edesmenneen kuningas Mufasan menneisyys. Lähdeuutinen vertaa ideaa klassikkoon Kummisetä, osa II.

Toivoa sopii, että Jenkinsin palkkaamalla Disney tahtoo tehdä taksidermia-fantasiasta sielukkaamman. Jenkins voitti Oscarin Moonlightin käsikirjoituksella ja oli ehdolla ohjaajana. Hän työstää parhaillaan tv-sarjaa The Underground Railroad, joka nimensä mukaisesti kertoo pakoon pyrkivistä orjista.

Leijonakuninkaan ohjaajaa Jon Favreauta ei ole syrjäytetty: hän on Disneyn kultapoika ohjattuaan myös uuden Viidakkokirjan, luotuaan The Mandalorian -sarjan ja aloitettuaan Disneyn ostaman Marvel-universumin Iron Man -elokuvilla. Favreau keskittyy Viidakkokirjan jatko-osaan muun muassa.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Dark 18/26: melkein ... Putouksesta tutun ka... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova