Tuorein sisältö

Televisiotähti musakeikalle Suomeen

25.08.2008 klo 10.03 | Luettu: 1977 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Serranon perhe –tv-sarjan myötä suosioon noussut laulaja Fran Perea vierailee parhaillaan Suomessa. Fran Perea konsertoi yhtyeineen Helsingin Kulttuuritalossa torstaina 28. elokuuta ja Tampereen Pakkahuoneella perjantaina 29. elokuuta. Konsertteja ennen Perea tapaa ihailijoitaan sekä Helsingissä että Tampereella. Tiistaina 26. elokuuta Perea on yleisön tavattavissa Helsingin Itäkeskuksessa Anttilan Top Tenissä kello 17–18, ja keskiviikkona 27.8. samaan aikaan Tampereen Anttilan Top Tenissä.

Yleisradion TV1-kanavalla esitettävän espanjalaisen tv-sarjan Marcoksena tunnetun Perean levyjä on myyty pelkästään Espanjassa kymmeniä tuhansia kappaleita. Hänen ensialbuminsa, La chica de la habitación de al lado, ilmestyi Suomessa viime syksynä.

Nykyisin Espanjassa myös teatterilavoja valloittava 29-vuotias Perea on esiintynyt Serranon perheen lisäksi myös lukuisissa muissa tv-sarjoissa. Vuonna 2005 hän julkaisi toisen albuminsa, Punto y aparte, ja parhaillaan hän viimeistelee uutta, myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää kolmatta albumiaan. Tuhansien ihailijoidensa sydämet valloittanut Perea on saanut albumeistaan neljä platinalevyä ja yhden kultalevyn.

Perean Suomen-konserttien lippujen hinnat ovat Helsinkiin 48 euroa ja Tampereelle 45 euroa, ja ne ovat jo myynnissä Menolipussa ja Lippupalvelussa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Lisää huhuja Led Zep... Pikkukannettava koti... >

Keskustelut (1 viestiä)

kikkarapää

25.08.2008 klo 15.21

Ehdin jo toivoa David Hasselhoffia
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova