Tuorein sisältö

Uudet Game of Thrones -suunnitelmat lupailevat eeppistä merenkäyntiä

19.03.2021 klo 18.15 | Luettu: 1199 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Game of Thronesin ensimmäinen esiosasarja House of the Dragon alkaa ensi vuonna. Muihin tietoihin kannattaa suhtautua varauksin: yksi sarja peruttiin pilottijaksovaiheen jälkeen ja monta muuta sarjaa kirjoitusvaiheen jälkeen. HBO-pomo totesi taannoin huumorilla, että sarjojen määrää ajatellen mikä tahansa numero on hyväksyttävä, paitsi nolla.

Sisäpiirilähteiden mukaan uusimmat projektit kantavat nimiä The 9 Voyages, Flea Bottom ja 10,000 Ships. Uutislähteen tulkinnan mukaan The 9 Voyages -suunnitelma on jämäkimmällä pohjalla ja kaksi muuta ovat ideoita, joita tutkitaan.

The 9 Voyages kertoo Corlys Velaryonista, jonka lempinimi on Sea Snake. Hän on jatkumon maineikkain merenkävijä ja oman aatelissukunsa perustaja. Hänet nähdään House of the Dragon -sarjassa merkittävänä herrana, joten The 9 Voyages -sarja olisi esiosa esiosalle. Sarjaa kehittelee Bruno Heller, joka on Gotham-sarjan luoja ja yksi Rooma-sarjan luojista.

Flea Bottom viittaa King's Landing -kaupungin slummeihin. 10,000 Ships viittaa laivastoon, jonka soturikuningatar Nymeria johdatti Dorneen tuhat vuotta ennen pääsarjan tapahtumia.

Tales of Dunk & Egg -pienoisromaaneihin pohjautuva sarja ja animaatiosarja ovat aiemmin mainittuja (ja yhä aktiivisia) mahdollisuuksia.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lamb Of Godilta koro... Maikkarilla pengotaa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova