Tuorein sisältö

Jalka nousee: Marvel-leffa Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings sai ensimmäisen trailerin

19.04.2021 klo 17.45 | Luettu: 1655 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings siirtyi lukuisia kertoja koronaviruksen vuoksi, mutta helmikuulle kaavailtu leffa on myöhässä vain 7 kuukautta debytoidessaan syyskuussa. Esimerkiksi Black Widow on myöhässä noin 14 kuukautta, kun se debytoi heinäkuussa. Kumpikin Marvel-leffa nähdään teattereissa ja samaan aikaan Disney+ -palvelussa. Disney+ -asiakkaat joutuvat maksamaan ekstraa.

Shang-Chi on 70-luvulla debytoinut sankari. Fantasia mielensä ja ruumiinsa täydellisesti hallitsevasta kamppailulajien taitajasta viedään pitkälle: Shang-Chilla ei (yleensä) ole virallisia supervoimia, mutta hän pärjää silti supervoimakkaille vastustajille. Häntä näyttelee sarjoista Taken ja Kim's Convenience tuttu ja stunttimiehenäkin toiminut Simu Liu.

"The Ten Rings" viittaa tunnelmiin, joista Marvelin elokuvauniversumi alkoi. Elokuvassa Iron Man Tony Stark päätyi The Ten Rings -järjestön vangiksi. Elokuva Iron Man 3 lupaili, että järjestön johtaja The Mandarin astuu areenalle kymmenen sormuksensa kera (hän on Iron Manin arkkivihollinen), mutta idea lyötiinkin vitsiksi. Nyt aitoa The Mandarinia näyttelee Tony Leung Chiu-wai.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Adam Sandlerin Netfl... Solar Opposites: 2. ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova