Tuorein sisältö

Solar Opposites: 2. kaudella nähdään joukkomurhia, sarjamurhia ja - heh - jotakin ei nähdä

19.04.2021 klo 23.00 | Luettu: 1711 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 2 - Jaksot 1 ja 2:
The Sacred Non-Repeating Number ja The Earth Eraser


Katsoin 2. kauden mainoksen ennen 1. kautta. Olin varma, että ufomiehet urakoivat paetakseen kamalalta maapallolta ja sitten se näyttää tapahtuvan, mutta - vuoden odotuksen jälkeen - alus vain rysähtää alas ja he ovat yhä jumissa. Aika hauskaa? Käytännössä: alieneilla ei ole minne mennä, kaikki on heidän syytään, heillä ei ole hätää, eikä 1. kauden lopetus pedannut rysähdysvitsiä muutenkaan.

Se on huomionarvoista, että perhe tapaa toisen ufoperheen, joka on elänyt klassisempaa ufoelämää (mikä johtaisi varmemmin samaistuttaviin vitseihin): brittialienit pysyttelevät salassa ja juonivat aktiivisesti. Korvo innostuu heidän vanhoillisuudestaan, mutta onkin mieluiten oman perheen änkyrä. Ainaisen joukkomurhan tilalla on se vitsi, että tekstin mukaan jaksolla ei ole varaa toteuttaa "siisteintä toimintaa ikinä". Hymähdin jollekin.

Illalliskutsuilla Korvo kiukkuilee taas ja ottaa asiakseen järjestää kansallisen kieltolain kaikenlaisille illanvietoille. Viinaa saa kyllä yksin juoda, joten samaistun. Sitten: juoni johtaa taas joukkomurhaan, mikä korostaa taas sitä, ettei millään ole mitään väliä alustavastikaan. Hahmot ovat kamalia ja tekijät ovat psykopaatteja.

Sivujuoni vilkaisee terraarioon. Juoni jää kesken esiteltyään paikallisen sarjamurhaajan tekosia, mutta en kiukusta kihisten pompi tasajalkaa vielä, koska kausi on suunniteltu katsottavaksi yhteen putkeen Hulusta ja teoriassa jatkuvuus on hyvästä. Nyökätään sille, että kulttuuri on kehittynyt kapinan jälkeen.


Keskiarvo 10 jakson jälkeen:


< Jaksot 1-7 ja 1-8 --- Jaksot 2-3 ja 2-4 >

Katsottu: Disney+

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jalka nousee: Marvel... Moonlight-ohjaajan t... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova