Brother Firetribe julkaisi Top Gun -henkisen tuotoksen

18.06.2021 klo 10.54 | Luettu: 480 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Brother Firetribe "Thunder Rising", Top Gun -henkinen hävittäjäbiisi sai alkunsa fanin toiveesta.

Kotimainen hard rock -ylpeys Brother Firetribe julkaisi viime syksynä niin kriitikoiden kuin fanienkin arvostaman 80-luvun henkeä uhkuvan Feel The Burn -levyn. Pandemian pyyhittyä keikkakalenterin pitkälti tyhjäksi yhtye ryhtyi uuteen aluevaltaukseen julkaisemalla Pekka Heinon tähdittämän lyhytelokuvan Night Drive.

Bändi on jälleen uuden kimpussa: jenkkiautokruisailujen jälkeen panokset kovenevat ja katseet siirretään taivaalle.

"Ajateltiin kundien kanssa, että nyt jos koskaan maailma tarvitsee biisin hävittäjälentäjistä. Ja sittenhän me tehtiin Thunder Rising ihan täysillä hirveellä fiiliksellä. Olkaa hyvä vaan".

Kappaleen takana on fanitoive: taitolentoryhmä SKYTEXTER lähestyi Brother Firetribeä tilatakseen yhtyeeltä tunnusmusiikkia esityksiinsä.

"Tuollaisen materiaalin kuvaaminenhan on melko kallista, mutta projekti eteni vaihtokauppana ja yhteistyönä: bändi teki biisin ja SKYTEXTER kuvasi lentomateriaalia kevään aikana yksinoikeudella yhtyeelle. Sitten kuvattiin soitto-osiot kiitotiellä, ja lopputulos on nähtävillä nyt videossa".


Brother Firetriben kesäkeikat starttaavat reilun kuukauden kuluttua ja yhtye on nähtävissä livenä kattavasti eri puolella Suomea:

24.7. Rock In The City - Lappeenranta
30.7. Rock In The City - Kerava
07.8. Rock In The City - Joensuu
13.8. Rock In The City - Jyväskylä
20.8. Satamaravintola Kaisla - Tampere
21.8. Rock In The City - Pori
28.8. Tuhdimmat Tahdit - Nokia
30.10. Yo-talo, Tampere


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Isac Elliot julkaisi... Sweet Tooth 1-4: tei... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova