Tuorein sisältö

See 1-6: sarja nousee siivilleen, kun valtatyhjiö lisää jännitystä

04.09.2021 klo 21.00 | Luettu: 1423 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 6:
Silk


Vinot ideat pitävät kerronnan tuoreena ja ne kyetään perustelemaan. Viimeksi pahikset menettivät mojonsa, mutta tämä jakso saa pelkäämään heidänkin puolestaan.

Kansansa kasuaalisti murhannut kuningatar orjuutettiin. Takana on puoli päivää duunia, joten luonnollisesti hän haaveilee työväen kapinasta. Takaumien mukaan isi yritti nostaa valtaan pikkusiskon. Jakso ei tee kuningattaresta vähemmän hullua tai hirviömäistä, mutta hän vaikuttaa yhä traagisemmalta.

Hänen kenraalinsa on sormi suussa sen pikkusiskon tavattuaan. Kenraalikin on hullu sadisti, mutta hän oli valmis kuolemaan kunniakäsitystensä vuoksi, joten hämmentyneenä hänkin on suhteellisen sympaattinen. Prinsessa haastaa hänen maailmankuvansa ja saattaa uhata hänen henkeään. Millä lihaksilla?

Prinsessa ei pitänyt lastensa velipuolesta. Velipuoli tosiaan pettää sankarit. Sen sijaan, että velipuoli hankkiutuisi eroon prinsessasta, hän hankkiutuu eroon muista ja mielistelee prinsessaa haistettuaan vallan. Selitykset maalaavat hänestäkin traagisen psykon, ja sekin toimii, vaikka ja koska erehdyin luottamaan häneen.

Velipuolesta johtuen varsinaiset sankarit ovat jumissa hihhuleiden luolassa, jossa kiiltomadot vastaavat tuotantosuunnittelusta. Pidin tätä vähiten kiinnostavana, mutta tunnelataus kipinöi lopussa, kun entinen orjuuttaja Baba Voss ähkii ottolapsiaan suojellakseen. Tiedän ettei julistepoika kuole, mutta jännitin.

Kiehtoville roistoille on siis lupa toivoa sovitusta. Tämä on onnellinen hetki (sanoi Anakin Skywalker pari tuntia ennen kuin hän pettyi kaikkeen).


Keskiarvo 6 jakson jälkeen:


< Jakso 1-5 --- Jakso 1-7 >

Katsottu: Apple TV+

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< What We Do in the Sh... Star Trek: Picard -s... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova