Tuorein sisältö

Voiko Judas Priestin Rob Halford olla ainoa lajissaan?

09.09.2008 klo 15.10 | Luettu: 7957 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Onko Judas Priestin nokkamies Rob Halford ainoa homoseksuaali metallibändin laulajana? No tuskin, Halford kuitenkin totesi tuoreessa haastattelussa Judas Priestin saaneen erittäin vähän negatiivista palautetta nokkamiehensä seksuaalisesta suuntautumisesta.

Pollstarin haastiksessa mies kommentoi aihetta seuraavasti:

- Metallibisneksessä on edelleen jonkin verran epäluuloja ja suvaitsemattomuutta. Homofobiaa on myös havaittavissa. Mutta omalta kohdaltani ja bändin osalta, me emme ole joutuneet kyseisten ennakkoluulojen kohteeksi. Olenko sitten ainoa lajissani - kuin telkkarisarjassa "Pikku- Britannia" jossa "kylän ainoa homo" aiheuttaa säpinää. Tuskin olen kuitenkaan ainoa metallibändin laulaja, joka on homoseksuaali. Ehkä joku tulee ulos kaapista, ehkä ei. En ole luonteeltani julistaja ja puolestapuhuja - en kuuluta asiaa kaikelle maailmalle. Tiedän asian merkityksen ja tunnen itseni nöyräksi.

- Kaikki on kiinni tavoitteistasi ja tarpeistasi. Jotkut ovat valmiit elämään "kaapissa" ja näkymättömänä. Meissä on myös niitä, joilla on vahvuutta astua esiin omana itsenään. "sinä olet homo" - no entä sitten, mitä aiot tehdä asian hyväksi...






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Odotettuja uutisia T... Mamma Mia!:n nuori t... >

Keskustelut (4 viestiä)

Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

09.09.2008 klo 19.17

Eiköhän koko Metallica ole hinttareita täynnä.
lainaa
DeHu

09.09.2008 klo 21.17

haista paska ;D
lainaa
Vicente_Vasks

09.09.2008 klo 21.57

Joillekin tuntuu Metallican tai Mannerheimin seksuaalinen suuntautuminen olevan jokin kynnyskysymys - hei haloo kaikki; mitä kenenkään suuntautuminen kuuluu kenellekään muulle kuin asianomaiselle itselleen (ja ehkä tämän kumppanille...)?! Mannerheimin ja Metallican elämä ja teot puhukoot omaa kieltään, ja mitä nämä pehkuissaan tekivät/tekevät, niin ihan v***n hailee.
lainaa
hesus

10.09.2008 klo 09.14

phil anselmosta on liikkunut aina villejä huhuja...
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova