Tuorein sisältö

Shazam palaa jo tänä vuonna, mutta Aquamania ja The Flashia odotetaan pidempään

09.03.2022 klo 23.55 | Luettu: 1360 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


DC:n supersankarielokuvien kalenteri on pistetty uusiksi. Muut lykkääntyvät, mutta Shazamin jatko-osa aikaistuu.

Leffat ovat uudessa julkaisujärjestyksessä:

- Animaatio DC League of Super-Pets siirtyy toukokuulta heinäkuulle.
- Black Adam siirtyy heinäkuulta lokakuulle.
- Shazam! Fury of the Gods siirtyy vuoden 2023 kesäkuulta tämän vuoden joulukuulle.
- Aquaman and the Lost Kingdom siirtyy tämän vuoden joulukuulta vuoden 2023 maaliskuulle.
- The Flash siirtyy tämän vuoden marraskuulta vuoden 2023 heinäkuulle.

Black Adam on Shazamin arkkivihollinen, joten on huomionarvoista, että leffojen väliin jää nyt vain pari kuukautta. Tämä oli suunnitelmana myös ennen koronaviruksen aiheuttamia lykkäyksiä, joten leffoilla saattaa olla läheinen side.

Michael Keatonin Batman on mukana The Flashissa ja HBO Maxia varten tehtävässä Batgirl-elokuvassa. Batgirliä on lupailtu tälle vuodelle, mutta kaiken järjen mukaan Keaton palaa kumipukuun ensin The Flashissa.

Warner Bros. kertoo myös, että Jalin ja suklaatehtaan esiosa Wonka siirtyy vuoden 2023 maaliskuulta saman vuoden joulukuulle. Lisäksi Meg 2: The Trench on saanut päivän: 4. elokuuta 2023.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Foto: Tom Hanks on G... Sielukasta menoa Tav... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova