Tuorein sisältö

The Northman ja itseään näyttelevä Nicolas Cage eivät pärjänneet Biisonimafialle

25.04.2022 klo 13.35 | Luettu: 1117 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


MC Helper beKINGs oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. "Häh" sanovat he, joita kiinnostaa, miten pärjäsi taiteellinen viikinkielokuva The Northman, mutta tietäjät tietävät, että sketsiryhmä Biisonimafia on jo kertonut tarinoita tästä aikamiespoikien mopokerhosta. Nyt tarjolla on ns. kunnianhimoisempi esiosa isolle kankaalle. Pekkojen ja Uunojen jalanjäljissä mennään.

The Northman on uusin elokuva The VVitchin ja The Lighthousen ohjaajalta Robert Eggersiltä. Budjetti on kasvanut roimasti, joten leffalla tulee olemaan vaikeuksia tehdä voittoa teattereissa. Suomessa ja Pohjois-Amerikassa se onnistui voittamaan komedian The Unbearable Weight of Massive Talent, jossa Nicolas Cage näyttelee itseään. Kumpikin näistä uutuuksista on kriitikoiden mieleen.

Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet on floppi Pohjois-Amerikassa. Avaustulos oli vaisu ja toisena viikonloppuna suosiosta suli 67%.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. MC Helper beKINGs (13 964) [14 009] |1|
2. Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet (10 685) [102 521] |3|
3. Hurja jengi (6 044) [23 704] |2|
4. The Northman (5 006) [5 006] |1|
5. The Lost City (2 873) [13 632] |2|
6. Sonic the Movie 2 (2 491) [30 826] |4| - arvostelu
7. Tytöt tytöt tytöt (2 370) [12 076] |2|
8. The Batman (1 736) [169 228] |9| - arvostelu
9. The Unbearable Weight of Massive Talent (1 699) [1 982] |1|
10. JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii (1 454) [44 768] |7|

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Hurja jengi (24,0) [24,0] |1|
2. Sonic the Movie 2 (15,2) [145,8] |3| - arvostelu
3. Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet (14,0) [67,1] |2|
4. The Northman (12,0) [12,0] |1|
5. The Unbearable Weight of Massive Talent (7,2) [7,2] |1|
6. Everything Everywhere All at Once (5,4) [26,9] |5|
7. The Lost City (4,4) [85,4] |5|
8. Father Stu (3,3) [13,9] |2|
9. Morbius (2,3) [69,2] |4|
10. Ambulance (1,8) [19,2] |2|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Suomen raskain juhan... Manse Psych Fest jul... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova