Tuorein sisältö

Kainuun Musiikkijuhlat suuri menestys - Apulannan keikalla sattunut välikohtaus ainoa isompi miinus

29.08.2022 klo 15.55 | Luettu: 974 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kajaanihallin ja Kaupunginlammen ympäristössä menneenä viikonloppuna järjestetty Kainuun Musiikkijuhlat oli kävijämenestys.

Vuodesta 2018 yhdellä uudella esiintymislavalla kasvanut tapahtuma myytiin loppuun toisena festivaalipäivänä, ja kävijöitä Kajaaniin kertyi viikonlopun aikana yhteensä 10 000 oheistapahtumineen.

Ensimmäistä kertaa uudessa ympäristössä järjestetyillä Kainuun Musiikkijuhlilla esiintyi yhteensä 21 artistia, joista suurimpia yleisömagneetteja olivat Apulanta, Haloo Helsinki! ja JVG. Kokonaan uudistunut tapahtuma panosti tänä vuonna erityisesti kotimaisiin artisteihin, joiden joukossa nähtiin myös mm. J. Karjalainen, Vesala, Petri Nygård, Sanni, Arttu Wiskari, BESS, Ressu Redford ja Behm.

Tapahtumaviikonloppu sujui mutkitta yhtä vastoinkäymistä lukuunottamatta. Apulannan show keräsi Kajaanin kaikkien aikojen suurimman lavan edustalle tuhansia juhlijoita, mutta keikan viimeiset minuutit eivät valitettavasti sujuneet täysin mutkitta. Yhtye joutui keskeyttämään keikkansa turvallisuussyistä, sillä keikan loppuvaiheilla yleisöstä heitettiin lavalle tölkki. Valvontaa lavan edustalla tarkennettiin ja vastaavia ongelmia ei ilmaantunut enää festivaalin toisena päivänä.

"Kainuun Musiikkijuhlien yleisö ja yhteisöllisyys ylitti odotuksemme! Tapahtuma sai upean vastaanoton ja haluammekin puolestamme kiittää asiakkaitamme pääosin rauhallisesti sujuneesta festivaaliviikonlopusta. Kajaani on nyt nostettu Suomen festivaalikartalle saavuttaessaan 10 000 kävijän rajapyykin oheistapahtumineen. Tapahtuma saa jatkoa, ja ensi vuoden suunnitelmat ovat jo kovaa vauhtia käynnissä," kertoo Kainuun Musiikkijuhlien vastaava tuottaja Jenna Fyhr.

Tapahtuma järjestetään jälleen ensi vuonna 9.-10.6.2023. Ensimmäiset artistikiinnitykset ensi vuodelle on jo tehty ja ne julkaistaan tulevan syksyn aikana.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Netflix lopetti näyt... Suomen Virallisella ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova