Tuorein sisältö

Spider-Man voitti sentään Tappajahain: viikonlopun katsotuimmat leffat

05.09.2022 klo 19.30 | Luettu: 854 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Lipunmyynti on ollut hidasta useita viikkoja sekä Suomen että Pohjois-Amerikan elokuvateattereissa. Jälkimmäisillä markkinoilla tilanne muistuttaa jo pandemiarajoitusten aikaa: viikonlopun voitti Spider-Man: No Way Homen uusintajulkaisu ja kymmenen kärkeen pääsi myös 70-luvun Tappajahai (Jaws). Ainoa pehmentävä asianhaara on se, että No Way Homesta on tarjolla uusi pidennetty versio nimeltä "The More Fun Stuff Version".

Suomessa tilanne piristyi sen verran, että ensi-ilta Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing) onnistui myymään yli 10 000 lippua. Hittiromaaniin perustuva mysteerijännäri kertoo suoalueella yksinään kasvaneesta naisesta, jota epäillään murhasta.

Toinen uutuus Veden vartija on kotimainen tieteiselokuva, joka perustuu Teemestarin kirja -romaaniin. Tulevaisuuden dystopiassa makeasta vedestä on pulaa ja sotilasvalta jyrää, mutta nuori "teemestari" tietää paikan tai pari, joista juotavaa löytyy.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. Suon villi laulu (15 927) [17 088] |1|
2. Top Gun: Maverick (5 378) [398 426] |15| - arvostelu
3. Kätyrit 2: Grun tarina (5 068) [315 494] |10|
4. Laitapuolen hyökkääjä (5 057) [15 822] |2|
5. Veden vartija (3 799) [4 145] |1|
6. Bullet Train (3 086) [39 650] |5|
7. Elvis (2 778) [126 969] |10| - arvostelu
8. After Ever Happy (2 635) [16 296] |2|
9. DC Superlemmikkien liiga (2 532) [30 984] |6|
10. Nope (2 132) [17 805] |3| - arvostelu

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Spider-Man: No Way Home - The More Fun Stuff Version (6,0) [6,0] |1| - tavallisen version arvostelu
2. Top Gun: Maverick (5,5) [698,8] |15| - arvostelu
3. DC Superlemmikkien liiga (5,5) [80,8] |6|
4. Bullet Train (5,4) [85,9] |5|
5. The Invitation (4,7) [13,7] |2|
6. Beast (3,6) [25,4] |3|
7. Kätyrit 2: Grun tarina (3,1) [358,9] |10|
8. Thor: Love and Thunder (2,4) [340,0] |9| - arvostelu
9. Dragon Ball Super: Super Hero (2,4) [34,5] |3|
10. Tappajahai - uusintajulkaisu (2,3) [2,3] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Evelina kommentoi so... Kaikkien aikojen rad... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova