Tuorein sisältö

Free Guyn ja Stranger Thingsin ohjaaja Shawn Levy silmäilee Star Wars -elokuvaa

08.11.2022 klo 22.00 | Luettu: 830 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Shawn Levy neuvottelee Star Wars -elokuvan ohjaamisesta. Ensin hän ohjaa Deadpool 3:n ja Stranger Things -sarjan viimeisen kauden jaksoja. Hän on yksi Stranger Thingsin isoista nimistä Dufferin veljesten ohella.

Vajaat kolme viikkoa sitten kerrottiin, että Ms. Marvel -ohjaaja Sharmeen Obaid-Chinoy ja Lost-kirjoittaja Damon Lindelof kehittelevät Star Wars -elokuvaa, joka sijoittuu Episodi IX:n jälkeiseen aikaan. Kyseessä ei ole Episodi X, vaan väitetysti itsenäinen tarina.

Deadpool 3 valmistuu marraskuussa 2024. Jos tartumme siihen, että Star Warsin on tarkoitus olla Levyn seuraava projekti sen jälkeen, niin Obaid-Chinoyn leffa todennäköisesti valmistuu ensin. Maailma ehtii loppua, ennen kuin myös Rian Johnson (The Last Jedi), Patty Jenkins (Wonder Woman 1-2) ja Taika Waititi (Thor 3-4) ohjaavat luvatut Star Wars -leffansa.

Kun Disney kokeili kahden Star Wars -elokuvan tekemistä puolen vuoden sisällä, Solo floppasi. Eräässä vaiheessa Star Warsin ja Avatarin jatko-osien oli tarkoitus vuorotella, mutta se kaatuu jo siihen, ettei Jenkinsin Rogue Squadron (tai muukaan Star Wars) ehdi valmistua jouluksi 2023. Rogue Squadronin kehitys on jäissä toistaiseksi.

Alta löytyvä kuva on Levyn The Adam Project -leffasta. Siinä herra Deadpoolin näyttelemä hahmo käyttää "valomiekkaa", jota sivullinen kutsuu valomiekaksi.


Alta löytyvä kuva on Levyn Free Guy -elokuvasta. Siinä herra Deadpoolin näyttelemä hahmo käyttää virallista valomiekkaa voittaakseen herra Deadpoolin näyttelemän pahiksen. Waititin hahmo seuraa taistelua etäältä.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 'Mustajärven henkilö... Blind Channel julkis... >

Keskustelut (1 viestiä)

Vaaf

09.11.2022 klo 09.28

En kyllä tiedä jaksaako uutta star wars leffaa. Jäi IX katsomatta jo, joten odotuksia ei oikeastaan ole.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova