Tuorein sisältö

Indiana Jones -aiheinen tv-sarja ei kerro ainakaan Indyn kummitytöstä

20.12.2022 klo 23.30 | Luettu: 737 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Marraskuussa kerrottiin, että Disney ja Lucasfilm kehittelevät Indiana Jones -universumiin sijoittuvaa tv-sarjaa. Suunnitelma on hyvin varhaisessa vaiheessa: potentiaalisten kirjoittajien kanssa vasta flirttaillaan.

Harrison Ford on vahvistanut, että ensi kesän elokuva Indiana Jones and the Dial of Destiny päättää hänen uransa Jonesina.

Elokuvan ohjaaja James Mangold tappelee möykkäävien fanien kanssa Twitterissä mm. siitä, aiotaanko Jones korvata naisella eli kummityttö Helenalla, jota näyttelee Phoebe Waller-Bridge. Ns. fanit pelkäävät, että Indyltä pöllitään hattu ja nimi. Mangold vakuuttaa, ettei niin käy.

Osana tuota painia Mangold on todennut, ettei kumpikaan hahmo esiinny ehdotetussa tv-sarjassa. Kyse ei siis ole ainakaan siitä, että Dial of Destiny esittelee naissankarin, joka jatkaa tv:n puolella. Mangold viittaa melko selkeästi hahmoihin, eikä vain näyttelijöihin, joten ilmeisesti tv-sarja ei kerro myöskään nuoremmasta Indianasta.

Mangold on yleisemmin tylyttänyt uutisia, jotka huhuista puhumisen varjolla viittaavat hölynpölyyn. Hän ei vahvista, että Indiana Jones -aiheinen tv-sarja on varma juttu ja jotakin tiettyä, vaan hän vahvistaa, mitä se ei ole. Hän ei myöskään kumoa tv-sarjauutista, vaan toteaa, ettei ole hänen asiansa paljastaa enempää tällä hetkellä.

Lähde: Twitter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Warmen lupailee uutt... Cindy Crawfordin tyt... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova