Tuorein sisältö

The Last of Us 1-2: sienimies, sinun katson kasvavan, sienimies...

23.01.2023 klo 22.00 | Luettu: 1630 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 2:
Infected


Pelissä kävellään näyttävissä maisemissa, kyykitään sienimiesten kohdalla ja räiskitään roistoja. Se oli kivaa loppuun asti. Katsoinko perään 100 tuntia The Walking Deadia? En. Kyllästyinkö muka jo 1. kauteen? En. Ei.

Julman kaunista se on tv-sarjassakin, kun kerrostalo notkuu toista vasten ja saniaiset ovat riistäytyneet ruukuistaan. Jos tämä on asetelmallista niin myönteisesti. Voin myös kehaista Pedro Pascalia olemassaolosta. Pelin vain kerran läpäisseenä pääsin jo yli identtisyydestä, mutta satu on alkujaankin kliseinen, joten keskeisin syy kokea se oli interaktiivisuuden ja uskottavuuden liitto. Siispä haukottelin jakson puolivälissä.

Takauma on taas pätevä. Sienen mutaatiosta kuuleva tieteilijä järkyttyy liikaa, jotta hän edes yrittäisi keksiä ratkaisua; hän jobbaa sienelle kuin Hulk Hoganin ystävä pahikselle viikkoa ennen Wrestlemaniaa. Nykyisyydessä muistutetaan sienten maanalaisista verkostoista ja vahvistetaan verkon hallitsevan zombeja. Sienet liikkuvat lonkeromaisesti.

Muistamatta tarkalleen mitä peli teki:

Sienten ja kasvien logiikka on lumoavaa nopeutettuna dokumenteissa, kun sitä tulee ihmeteltyä myös ajan suhteellisuutta. Silminnähden hapuilevat sormet, jotka kutsuvat örkkejä paikalle puremaan, on vähintäänkin eri asia. Kiireettömät itiöt eivät ehkä kuulosta elokuvamaisilta, mutta puremalla leviävä maailmanloppu ei kuulosta uskottavalta. Tuttu se on, joten mausteet maistaa.

1. jakso sai pohtimaan, että jos deepfake-televisio olisi jo totta, käskisin omaani tekemään sarjasta 10% enemmän Super Marion näköisen joka viikko. Nyt silmäkarkki piti sivuajatukset hillitympinä. Yksi: jos sieni sitoo ekosysteemin yhtenäiseksi verkoksi tietoisesti, tämähän on Avatarin esiosa. Toinen: Kuoppamäki on yhtä tyhmä sukunimi kuin Merivuori.


Keskiarvo 2 jakson jälkeen:


< Jakso 1-1 --- Jakso 1-3 >

Katsottu: HBO Max

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Warner Music tiedott... "Avaruusolennot veiv... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova