Tuorein sisältö

Suomalaiskuvaaja Nightwishin jälkeen Good Charlotten kiertueelle

14.11.2008 klo 11.24 | Luettu: 2110 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Etelä-Saimaan verkkosivut kertovat tämän hetken kuumimmasta kotimaisesta rokkikuvaajasta, vantaalaisesta Ville Juurikkalasta. Mies kiersi hiljattain vuoden päivät Nightwishin mukana, kuvista syntyi teos Dark Passion Gallery. Seuraava suuri juttu on Jenkkien poppipunkkareiden Good Charlotten kiertue, josta on tarkoitus julkaista kuvakirja.

Juurikkala on vuosien aikana kuvannut arviolta sataa kotimaista yhtyettä tai artistia. Mies on myös mm. ohjannut Hanna Pakarisen musavideon. Miehen ensimmäinen kuvakirja syntyi The 69 Eyesin Jenkkikiertueesta pari vuotta sitten.

Kotiteollisuuden kuvaussessiosta on pitkä matka Good Charlotten kiertuekumppaniksi. Etelä-Saimaan mukaan Juurikkala ikuisti Vantaalla parin tunnin sessiossa Kotiteollisuus-yhtyeen äijächarmin parhaat puolet. Kuvia nähdään promoina tai mahdollisesti KT:n tulevan albumin yhteydessä.

Seuraavaksi Juurikkala viettää useamman kuukauden Good Charlotten keikkabussissa Pohjois-Amerikan kiertueen ja tulevan kuvakirjan merkeissä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Gunnari-biisejä vuot... Brittien laulukilpai... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova