Tuorein sisältö

HBO:n Perry Mason -sarja on lopetettu

07.06.2023 klo 19.35 | Luettu: 708 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kirjailija Erle Stanley Gardnerin luoma puolustusasianajaja Perry Mason on seikkaillut lukemattomissa tarinoissa vuodesta 1933 lähtien.

Tuorein versio on vuonna 2020 debytoinut HBO-sarja, joka keksi aloittaa tapahtumat vuodesta 1932 esiosamaisesti. Perry "vasta aloittelee uraansa", vaikka näyttelijä Matthew Rhys puskee kohti viittäkymppiä. Toinen kausi valmistui tänä keväänä, mutta siihen matka tyssää: HBO on lopettanut sarjan. Hahmojen omat matkat jäävät kesken (Perryllä ei mene järin hyvin 2. kauden lopussa), mutta ratkottavia rikoksia ajatellen kaudet ovat itsenäisiä kokonaisuuksia.

Leffan tuottajiin lukeutuu Robert Downey Jr, jonka oli alunperin tarkoitus näytellä Perryä. Hän kertoi aiemmin tänä vuonna, että 3. kaudesta on keskusteltu ahkerasti, mutta päätös on muista tahoista kiinni. HBO kiittelee Team Downey -firmaa yhteistyöstä ja tahtoo jatkaa sitä muissa merkeissä.

1. kausi kisasi Emmyistä ja toinen saattaa tehdä samoin. HBO:n edustajat ovat puhuneet yleisesti siitä, että hintalapun ja katsojalukujen täytyy rimmata.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Iron Maidenin leiris... Vain The Expendables... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova