Tuorein sisältö

'Tämä livealbumi on niin jäätävän kova', Herra Ylppö hehkuttaa Mustan Paraatin aktivoitumista

12.06.2023 klo 22.51 | Luettu: 768 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maineikas postpunk-yhtye Musta Paraati tekee paluun keikoille debyyttialbuminsa "Peilitalossa" 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Jyväskylän Off Road festivaaleilta lauantaina 16. syyskuuta alkava minikiertue kattaa seuraavalla viikolla myös klubikeikat Helsingin On The Rocksissa, Turun Teatrossa ja Tampereen Olympiassa.

Paluukeikkojen solistina nähdään Herra Ylppö, joka esiintyi yhtyeen kanssa viimeksi vuonna 2015.

Turun ja Tampereen keikkojen ennakkoliput tulevat myyntiin tiistaina 13. kesäkuuta ja Jyväskylän keikan liput kesäkuun aikana kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntipisteissä. Helsingin keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Peilitalossa-albumin 40v-vinyylipainos ilmestyy 16. kesäkuuta Svart Recordsin kautta ja livealbumi "Tavastia 2015" julkaistaan 14. heinäkuuta puolestaan Deggael-levymerkin toimesta.

"Tänä vuonna juhlistan tasavuosiani laulamalla urani tärkeimmissä kokoonpanoissa, näistä syyskuussa on vuorossa Musta Paraati. Tämä livealbumi on niin jäätävän kova että mulle oli selkeää, että kai me jotain keikkojakin tehdään", hehkuttaa Ylppö.

Vuosina 1981-1985 aktiivisesti toiminut ja sen jälkeen harvakseltaan keikkaillut Musta Paraati tunnetaan kotimaisen goottirockin suunnannäyttäjänä. Yhtye esiintyy syksyn keikoilla kokoonpanolla Herra Ylppö (laulu), Saku Paasiniemi (kitara), Karo Broman (basso), Kari Tornack (koskettimet) ja Ykä Knuuttila (rummut).

Musta Paraati live:

16.09. JYVÄSKYLÄ Off Road Festival (Lutakko)
21.09. HELSINKI On The Rocks
22.09. TURKU Teatro (Logomo)
23.09. TAMPERE Olympia


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Vin Diesel ei vihaa ... Golden Globe -palkin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova