Tuorein sisältö

Meiju Suvas ensimmäiselle konserttisalikiertueelle

24.08.2023 klo 14.43 | Luettu: 491 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Meiju Suvas suuntaa marraskuussa ensimmäiselle konserttisalikiertueelleen.

Meiju Suvas juhlistaa "Tää onnea on" -nimisellä neljän konsertin kiertueellaan 40-vuotistaitelijajuhlaansa. Tää onnea on -kiertue alkaa 15. marraskuuta Porista edeten 16.11. Saloon, 17.11. Hämeenlinnaan ja päättyen 26.11. Jyväskylään.

Meiju Suvaksen ura alkoi jo 1980-luvulla Finnhitsien aikakaudella. Hänen ensimmäinen diskosinglensä, Tahdon sinut, kiidätti Meijun tähtitaivaalle. Hänen sen jälkeinen hittiputkensa on jatkunut katkeamattomana sisältäen laulut Pure mua, Kova duuni on rahaa, Viet itsekontrollin, Kaunotar ja Kulkuri, Muukalainen, Ystäväsi aina ja monet muut.

"Aika on kulunut niin nopeasti, että tuskin olen huomannut kokonaisten 40 vuoden jo menneen ensimmäisistä levytyksistäni. Erityisen hienoa on ollut saada huomata, että monet vuosien takaisista lauluistani ovat yhä yleisön suosikkeja. Nyt pääsen vieläpä laulamaan niitä ensimmäistä kertaa konserttisalessa".

Suvas on julkaissut 13 albumia, joista neljä on myynyt kultaa ja kaksi platinaa.

KE 15.11. Pori, Promenadikeskus

TO 16.11. Salo, Teatteri PRO Vinssi

PE 17.11. Hämeenlinna, Verkatehdas

SU 26.11. Jyväskylä, Paviljonki


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ramopunkkari Pojat j... Portion Boys ja kesä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova