Tuorein sisältö

Rocky ei Rockyä kaipaa: Michael B. Jordan ohjaa taas itseään Creed IV:ssä

19.11.2023 klo 01.30 | Luettu: 2452 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Tuottaja Irwin Winkler vahvistaa, että Creed IV on tulossa. Michael B. Jordan jatkaa pääroolissa ja ohjaa elokuvan. Creed III (kuvassa) on Jordanin esikoisohjaus.

Creed III on yhdeksänosaisen saagan ensimmäinen osa, jossa Sylvester Stallone ei näyttele Rocky Balboaa. Kyseessä on silti yksi menestyneimmistä osista, joten Jordanin hahmo Adonis Creed on asemansa vakiinnuttanut. Suosionsa huipulla sarja oli Rocky III:n ja Rocky IV:n aikaan varsinkin kun inflaation vaikutus lipputuloihin huomioidaan.

Winkler maalailee, että Hollywoodin lakot ovat hidastaneet neljättä osaa, mutta tarina on erittäin hyvä ja esituotanto alkaa noin vuoden kuluttua. Kolmonen valmistui tämän vuoden maaliskuussa, joten lykkäys ei ole hirmuinen.

Ivan Drago -leffa, Rockysta kertova esiosasarja ja Stallonen ideoima Rocky VII ovat aiemmin mainittuja teoreettisia mahdollisuuksia. Stallone on riidoissa Winklerin kanssa, joten Stallone ei itsekään enää usko jälkimmäiseen ideaan.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Trailereissa härskin... Ainutlaatuinen tilai... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova