Tuorein sisältö

Ohjus upotti Argyllen Myrskyluodon tienoille: viikonlopun katsotuimmat elokuvat

05.02.2024 klo 15.40 | Luettu: 685 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Myrskyluodon Maija oli ylivoimaisesti katsotuin elokuva Suomessa kolmantenakin viikonloppunaan. Katsotuin uutuus oli kotimainen draama ja satiiri Ohjus (kuvassa), joka perustuu farssimaiseen lähihistoriaan. 80-luvulla neuvostoliittolainen ohjus putosi Lappiin. Elokuvassa Lapin ja eritoten pienen kirkonkylän kuviot menevät sekaisin, kun ohjusta etsitään ja totuutta arvuutellaan kansainvälisenkin lehdistön toimesta.

Pohjois-Amerikassa ei ole nähty merkittäviä uutuuksia useampaan viikkoon. Nyt kärkeen nousi selvin lukemin Argylle. Kyseessä on agenttikomedia, jonka julisteessa on kissa ja lupaus kujeilevista käänteistä. Tämähän olisi ilon ja onnen päivä, jos nokkela pieni leffa olisi löytänyt tilaisuutensa, mutta: kyseessä on Kingsman-ohjaaja Matthew Vaughnin ja lukuisten tunnettujen näyttelijöiden niin sanottu spektaakkeli, josta Apple maksoi 200 miljoonaa dollaria. Leffa on iso floppi, joka negatiivisista arvosteluista päätellen ei kuopasta nouse.

Toiseksi katsotuin vaihtoehto Pohjois-Amerikassa oli tv-sarja The Chosen, jonka 4. kauden ensimmäiset 3 jaksoa pääsivät kankaille, joten "lujaa menee".

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. Myrskyluodon Maija (39 554) [191 242] |3|
2. Ohjus (7 858) [7 897] |1|
3. Argylle (6 808) [6 808] |1|
4. Anyone But You (4 161) [53 302] |6|
5. Vonkka (3 276) [142 124] |9|
6. The Zone of Interest (3 136) [9 312] |2|
7. Past Lives (3 126) [12 105] |2|
8. Poor Things (3 039) [33 345] |4| - arvostelu
9. Räkä ja Roiskis (2 771) [13 081] |3|
10. Muuttomatka (2 648) [61 278] |7|

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Argylle (18,0) [18,0] |1|
2. The Chosen: Kausi 4, Jaksot 1-3 (6,0) [7,4] |1|
3. The Beekeeper (5,3) [49,4] |4|
4. Vonkka (4,8) [201,1] |8|
5. Muuttomatka (4,1) [106,2] |7|
6. Mean Girls (4,0) [66,4] |4|
7. Anyone But You (3,5) [76,3] |7|
8. American Fiction (2,3) [15,0] |8|
9. Poor Things (2,1) [28,2] |9| - arvostelu
10. Aquaman and the Lost Kingdom (2,0) [120,8] |7| - arvostelu

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hazbin Hotel 1-3 ja ... Jeremy Clarksonin su... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova