Tuorein sisältö

Quentin Tarantino on hylännyt pornolehden kriitikosta kertovan Brad Pitt -spektaakkelin

18.04.2024 klo 13.45 | Luettu: 573 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Paras elokuva ikinä on peruttu.

Quentin Tarantino kehitteli elokuvaa nimeltä The Movie Critic. Hän raapusti käsikirjoituksesta useamman version. Brad Pitt kiinnitettiin mukaan, ja huhut kertoivat jo muista näyttelijöistä. Kuvausten oli määrä alkaa tänä vuonna, mutta Tarantino on yksinkertaisesti muuttanut mielensä.

Tarantino ehti kertoa, että leffa perustuu satunnaisen pornolehden tuntemattomaan kriitikkoon, joka arvosteli valtavirran elokuvia huvittavan kyynisesti ja kuoli alkoholismiin keski-iän kynnyksellä. Tarantino tykästyi kriitikkoon nuorena, kun hän täytti lehtiautomaatteja.

Keskimääräinen leffakriitikko on lusinut läpi 5 000 elokuvien tekijöistä kertovaa elokuvaa. Miksemme voineet saada jotakin samaistuttavaa?! Perkele!

Tarantino on näennäisesti tuuliviiri, koska hän tapaa ajatella ääneen. Ennen The Movie Critic -ideaa hän pohti pitkään, mikä tulee olemaan hänen kymmenes (käytännössä: noin kymmenes) elokuvansa, koska hän on vakuuttunut, että uran on jäätävä 10 elokuvan mittaiseksi.

Aikanaan Tarantino hylkäsi hetkeksi myös The Hateful Eight -elokuvan (2015), koska hän suuttui käsikirjoituksen vuotamisesta. Jos hän simppelisti kyllästyi The Movie Critic -ideaan, hän tuskin palaa aiheen pariin. Grindhousen ja Kunniattomien paskiaisten välissä hän kehitti asenteen, että kaiken on oltava täydellistä. "Uskonpa että tämä saattaa olla mestariteokseni", sanoi Pittin hahmo Kunniattomien paskiaisten lopussa (kuva).


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Korealainen poppari ... Viikonloppuna Viapla... >

Keskustelut (1 viestiä)

yksothqodnnf

18.04.2024 klo 19.48

ihan oikein ja pittin tilalle joku muu koska muuten tarantino tullaan muistamaan niiden pitt elokuvien ohjaajana eika tarantino elokuvien ohjaajana
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova