Tuorein sisältö

Alkuperäinen Oldboy-ohjaaja kehittelee yhtä rajua tv-versiota

19.04.2024 klo 21.40 | Luettu: 416 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Oldboy pääsee ulkoilemaan 10 vuoden välein. Japanilaiseen sarjakuvaan löyhästi perustuva eteläkorealainen jännäri on moderni klassikko: se valmistui vuonna 2003. Enimmäkseen turhaksi tuomittu amerikkalainen versio floppasi vuonna 2013. Nyt kehitteillä on amerikkalainen tv-sarja, josta on päävastuussa alkuperäisen elokuvan ohjaaja ja kirjoittaja Park Chan-wook.

Väitetysti Parkilla on mielessään visio (eikä vain eläkerahasto), josta Lionsgate Television on samaa mieltä. Park kiittelee Lionsgatea studioksi, jonka nimi tarkoittaa rohkeaa, omaperäistä ja riskaabelia tarinankerrontaa. Lionsgate kiittelee sekä visiota että visionääriä, ja tarkentaa, että tv-sarjassa nähdään leffaa vastaavia raa'an voimallisia tunteita ja kouriintuntuvaa menoa kuten näyttäviä tappelukohtauksia.

Elokuvissa "oldboy" on mies, joka viettää yli 10 vuotta yksityisen tahon vankina tietämättä syytä. Kun hänet lopulta vapautetaan, hänen on selvitettävä, kuka tämän teki ja miksi ihmeessä.

Parkin minisarja The Sympathizer alkoi viime viikolla. Hän kylpee jälleen kehuissa.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Amadeus-elokuvan tun... The Witcher - noitur... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova