Tuorein sisältö

Sandra Bullock ja Nicole Kidman palaavat Lumotuiksi sisariksi 26 vuoden tauon jälkeen

10.06.2024 klo 21.40 | Luettu: 520 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Fantasiakomedia Lumotut sisaret (Practical Magic) on kritisoitu floppi vuodelta 1998. Tänään sitä on arkipäiväisesti kuvailtu "klassikoksi", sillä jatko-osa on julkistettu. Niinikään viljeltyyn "kulttiklassikko"-sanaan on uskottava jo siksi, että Oscar-palkitut megamammat Sandra Bullock ja Nicole Kidman ovat yhä aiheesta kiinnostuneita. George Clooney palasi hiljattain omaan 90-luvun "kulttirooliinsa" (uudessa flopissa), joten miksi ei: never stop the madness ja kohta vedetään taas.

Lumotut sisaret perustuu Alice Hoffmanin romaaniin, jolle on olemassa jatko-osa ja esiosia. Esiosiin perustuva tv-sarja oli kehitteillä pari vuotta sitten, mutta suunnitelma kariutui.

Ensimmäisessä leffassa Bullockin ja Kidmanin hahmot ovat siskoksia, noitia ja vielä erikseen kirottuja: miehet joihin he rakastuvat kuolevat. Bullockin hahmo koetti ratkaista ongelmat harkitusti, mutta Kidmanin räväkkä hahmo veti puoleensa uusiakin.

Myös ensimmäisen leffan kirjoittaja Akiva Goldsman palaa hommiin. Hänen muita töitään ovat Batman & Robin eli se mainittu Clooney-klassikko ja Lost in Space, joka valmistui Batman & Robinin ja Lumottujen sisarten välissä. Onko lupa toivoa uutta Joey Tribbianin tähdittämää tieteisfloppia?

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sweet Tooth 3-2: per... Oulun Qstock julkist... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova