Tuorein sisältö

Steven Spielbergin mystistä UFO-leffaa tähdittää Emily Blunt

15.06.2024 klo 12.00 | Luettu: 735 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Steven Spielberg valmistautuu palaamaan avaruusolentojen pariin. Hänen neljäs elokuvansa oli Kolmannen asteen yhteys (1977), ja yksi hänen rakastetuimmista klassikoistaan on E.T. the Extra-Terrestrial (1982). Myös Maailmojen sota (2005) oli iso hitti. Hän ei tahdo toistaa itseään liikaa, joten A.I. Tekoälyn (2001) ja Indiana Jones 4:n (2008) melko selkeät avaruusolennot ovat virallisesti kehittyneitä robotteja ja ulottuvuusolentoja.

Uudesta elokuvasta ei tiedetä paljoa, mutta kyseessä on Spielbergin seuraava ohjaus ja ison budjetin spektaakkeli. UFO-lyhennettä käytetään joissakin amerikkalaisissa uutisissa, mutta toisissa puhutaan yleisemmin avaruusolennoista.

Käsikirjoituksesta vastaa Spielbergin luottomies David Koepp, joka oli mukana kirjoittamassa mm. Maailmojen sotaa ja neljättä Indiana Jonesia. Ensimmäinen, toinen ja ensi vuonna valmistuva seitsemäs Jurassic Park ovat Koeppin tekstejä myös.

UFO-leffan pääroolista neuvottelee Emily Blunt. Hän kisasi juuri Oscarista Oppenheimer-elokuvan johdosta. Tehdään sellainen huomio, että leffa todennäköisesti ei kerro örisevistä avaruushirviöistä, sillä Blunt taistelee sellaisia vastaan suosituissa Hiljainen paikka -elokuvissa (kuvassa).

Ensi-ilta on 15. toukokuuta 2026.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Blue Beetle on viime... Gladiaattorin jatko-... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova