Tuorein sisältö

Jackie Chan on yhä valmis leffojen Rush Hour ja Shanghai Noon jatko-osille

Eilen klo 16.15 | Luettu: 360 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

71-vuotias idän ihmenyrkki Jackie Chan palaa jälleen länsimaisille kankaille Karate Kid: Legends -elokuvan merkeissä. Se on jatkoa (mm.) hänen The Karate Kid -elokuvalleen vuodelta 2010.

Chanin tunnetuimpiin länsimaisiin elokuviin lukeutuvat myös kaksi jatko-osaa saanut Rush Hour ja yhden jatko-osan saanut Shanghai Noon. Molemmille on lupailtu lisää jatkoa tasaisin väliajoin noin 20 vuoden ajan mm. Chanin itsensä toimesta.

On taas aika lupailla, sillä Karate Kid: Legendsin lehdistökiertue on käynnissä. Shanghai Noon 3 eli Shanghai Dawn on elokuva, jonka Chan selkeästi vahvistaa tahtovansa tehdä. Käsikirjoitus on yhä työn alla hänen mukaansa. Aiempien tietojen mukaan Chan tahtoo viedä tapahtumat kotiseudulleen Kiinaan, joten ehkä projektissa on henkilökohtainen koukku.

Entä Rush Hour 4? Chan ei sano ei, mutta hän ei ole varma, mitä on tapahtumassa. Hän käskee kysymään asiasta ohjaajalta, studiolta tai kirjoittajalta. Hän käskee asianomaisia kiirehtimään, jottei hän ole 100-vuotias leffan valmistuessa. Viimeisen 10 vuoden aikana on toisinaan väitetty, että käsikirjoitus on valmis ja Chanin ja kumppaneiden hyväksymä, mutta homma ei ole edennyt.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Pixarin Elio-poika o... 'Kirjoitin taas kapp... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova