Kertauskurssi Näin koulutat lohikäärmeesi tuli tarpeeseen monille: viikonlopun katsotuimmat elokuvat
![]() |
Näytelty Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon) oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa ja Pohjois-Amerikassa. Kansainvälinen avaustulos on komeat 198 miljoonaa dollaria, joten näillä näkymin studio oli oikeassa luvatessaan jo etukäteen, että jatko-osa valmistuu 2027.
Lohikäärmeistä ja viikingeistä kertova seikkailu perustuu Dean DeBloisin ohjaamaan animaatioon, kuten perustuu myös vielä suositumpi Lilo & Stitch -kierrätys. Alkuperäisen Lilo & Stitchin jälkeen DeBlois on ohjannut vain Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvia. Seuraavastakin hän vastaa.
Disney on kierrätysten kuningas, mutta Näin koulutat lohikäärmeesi on ensimmäinen DreamWorks-studion animaatioihin perustuva näytelty elokuva. Mitä seuraavaksi? Shrek on huono veikkaus tällä hetkellä, kun tulossa on uusi Shrek-animaatio. The Boss Baby ja Croodit saattaisivat kenties toimia kierrätyksinä perusideaa ja suosiota ajatellen?
Suomeen saapui muitakin elukoita. Minä ja pingviini (The Penguin Lessons) on Steve Cooganin tähdittämä tosipohjainen draamakomedia professorista, jonka elämän muuttaa hänen pelastamansa pingviini. Dangerous Animals on kahden uhan kauhujännäri, jossa sarjamurhaaja yrittää syöttää uhrinsa haille.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa
Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|
1. Näin koulutat lohikäärmeesi (7 563) [10 719] |1|
2. Lilo & Stitch (3 868) [78 069] |4|
3. Mission: Impossible - The Final Reckoning (3 848) [101 897] |4| - arvostelu
4. From the World of John Wick: Ballerina (1 947) [12 578] |2|
5. Foinikialainen juoni (1 792) [9 173] |2|
6. Minä ja pingviini (1 021) [1 282] |1|
7. Karate Kid: Legends (923) [8 050] |2|
8. Minecraft-elokuva (786) [348 942] |11| - arvostelu
9. Dangerous Animals (648) [648] |1|
10. 100 litraa sahtia (598) [219 897] |12|
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa
Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|
1. Näin koulutat lohikäärmeesi (83,7) [83,7] |1|
2. Lilo & Stitch (15,5) [366,4] |4|
3. Materialists (12,0) [12,0] |1|
4. Mission: Impossible - The Final Reckoning (10,3) [166,3] |4| - arvostelu
5. From the World of John Wick: Ballerina (9,4) [41,8] |2|
6. Karate Kid: Legends (5,0) [44,2] |3|
7. Final Destination: Bloodlines (3,9) [130,6] |5|
8. Foinikialainen juoni (3,1) [12,8] |3|
9. The Life of Chuck (2,1) [2,4] |2|
10. Sinners (1,5) [275,5] |9| - arvostelu
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti