Tuorein sisältö

James Gunn lupailee uutta Wonder Woman -elokuvaa

Eilen klo 19.25 | Luettu: 210 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


James Gunnin ohjaama Superman-elokuva liitää Suomeen 11. heinäkuuta. Noin kuukauden kuluttua tiedämme alkeet siitä, onko Gunn onnistunut aloittamaan uuden DC-universumin. Edellinen jatkumo päättyi kahdeksan (!) peräkkäisen flopin jälkeen.

Yksi kahdeksasta flopista oli Wonder Woman 1984 (kuvassa) ja toinen oli Gunnin ohjaama The Suicide Squad. Molempien kohtalo johtui osittain koronaviruspandemiasta, joten se ei ole sulaa hulluutta, että Gunn on mukana päättämässä seuraavasta Wonder Womanista.

Tuoreimman tiedon mukana uusi Wonder Woman -elokuva on nyt käsikirjoitusvaiheessa. Gunnin mukaan elokuva on "erillinen asia" verrattuna aiemmin julkistettuun Paradise Lost -tv-sarjaan, joka kertoo Wonder Womanin kotisaaresta. Tv-sarja ja leffa sijoittuvat samaan jatkumoon, mutta tähän tietoon Paradise Lost sijoittuu kauas menneisyyteen. Gunnin mukaan Paradise Lost -projekti etenee myös mutta hitaasti.

Teräsmies, Batman ja Wonder Woman ovat DC:n klassisia keulakuvia. Gunnin esimies kertoi hiljattain sijoittajille, että Gunnin jatkumo noudattaa perinnettä, mutta neljänneksi tärkeäksi hahmoksi nousee Terästyttö (joka saa oman elokuvan kesällä 2026). Gunn vahvistaa, että homma menee suurinpiirtein näin. Gunn on tyytyväinen kahden hahmon suuntaan ja kahta muuta pohditaan yhä.

Teräsleffat on kuvattu, joten niihin Gunn varmasti on tyytyväinen. Batman-leffasta on tiedetty jo pitkään se, että nimi on The Brave and the Bold ja että Batmanin biologinen poika Damian Wayne on leffan Robin. Sillä ja uudella Wonder Womanilla ei ole ensi-iltaa, joten on tilaa hioa visiota ilman noloja lykkäyksiä.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kertauskurssi Näin k... Mies ja täyspitkä al... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova