Ei kovin ketterä mutta sitäkin kivempi: radio-ohjattava ilmalaiva – Plantraco Blimp
![]() |
Voihan ilmavaiva ja ilmalaiva! Kaapissani yli vuosikymmenen lojunut ilmalaiva sai viimein käyttöä Vapriikissa. Harmillisesti lennättämisen lumoissa en tajunnut ottaa kunnollista videoita määrissä, mutta jotain muistoksi kuitenkin. Heliumilla täytetty värkki sai kunnian toimia Supersankarit-näyttelyn mainosmannekiinina ja katseiden kääntäjänä.
Toimintansa jo valitettavasti lopettanut Plantraco-yhtiö teki todella mainioita miniatyyrikokoisia radio-ohjattavia lennokkeja ja muita laitteita. Kaapistani löytyy muun muassa infrapunatykillä varustettu RC-panssari, joilla joskus leikittiin isojen poikien panssarisotia. Tankki oli myös oikein toimiva väline lemmikkirottien kiusaamiseen. Plantraco Tri-turbofan Radio Controlled Flying Saucer/Blimp –ilmalaiva on kuitenkin astetta hienompi vehje. Totta kai, sehän lentää! Pienoinen ongelma vain on siinä, että sen täyttäminen heliumilla ei ole aivan ilmaista ja kun se on täytetty, niin vehje on iso. Missäs sitä säilytät eikä se ihan pienimpään autoonkaan mahdu?
Ilmalaivan logistiikka on siis haastavaa. Mutta kun sen käyttöön on tilaisuus, niin voi että. Mahtavaa on sekin, että ehkä 15 vuoden kaapissaseisomisen jälkeen sen kuori on yhä ehjä ja heliuminpitävä. Moottoritkin toimivat ja laitetta on kiva lennättää. Ikävää vain, että Plantraco ei enää kehitä uusia tuotteita. Sen nettikauppa löytyy yhä, mutta sieltä myydään vain harrastuksena varastojäämiä.
Suora linkki: https://youtu.be/WaKqnLDXh00
Saa kanavan tilatakin
Lisää Hardware-videoita
Ps. Tilaa hyvä lehti, jos et ole jo? http://retrorewind.fi/tilaa
Pelikopteri esittää
(C) 2025 Mediapalvelut
Yhteistyössä: V2.fi
Toimittaja: Jukka O. Kauppinen
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku
Plantraco Tri-turbofan Radio Controlled Flying Saucer/Blimp
https://plantraco.com/


Lisää Hardware-videoita
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti