Archie eli Justus (eli tavallaan Riverdale) pääsee isolle kankaalle
![]() |
Jos olet lukenut satunnaisesta punatukkaisesta taviksesta kertovia Justus (Archie) -sarjakuvia esimerkiksi mökille kasaantuneista vanhoista Apu-lehdistä, saatat pitää niistä, mutta kylmänviileä veikkaus on varmasti se, että Justus oli relevantti hahmo viimeksi samoihin aikoihin kuin komediasarja Onnen päivät (Happy Days).
Väärin. Justuksesta kertova teinisaippua & outoileva jännityssarja Riverdale oli suosittu vuosina 2017-2023. Seuraavaa versiota kehitellään jo. Nyt tiedossa on ison kankaan elokuva.
Päävastuussa ovat Phil Lord ja Christopher Miller, joiden ohjauksia ovat mm. 21 Jump Street ja Lego Elokuva. He eivät ole saaneet elokuvaa valmiiksi yli 10 vuoteen (ohjaajina), mutta tilanteen muuttaa pian valmistuva scifi Project Hail Mary. Samalla muuttuu se olettama, että heidän Justuksensa on takuulla kepeä komedia.
Lord & Miller sanailevat, että he ovat Justuksen kaikkien aiempien versioiden ystäviä. He pitävät siitä, mitä käsikirjoittaja Tom King on tehnyt klassiselle materiaalille. Uusi leffa sopii faneille ja uudelle sukupolvelle. Se voi siis olla melkein mitä tahansa.
Sitä painotetaan usein, että Justus on täysin tavallinen amerikkalainen teini. Hän tapaa silmäillä kahta tyttöä yhtäaikaa. On monia stereotyyppisiä sivuhahmoja. Legendaarista.
Kuva on 60-luvun The Archie Show -animaatiosta. Sarjakuvahahmo luotiin vuonna 1941.
Lähde: Hollywood Reporter
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti