En ylläty, jos Pösönen ja muut miljardöörit räjäyttävät planeetan oikeasti saatuaan bunkkerinsa tekoälypalvelijat toimimaan, mutta se on epäuskottavaa fiktiota aivan kuten olisi presidentti Aku Pieru. Sitä Hollywoodin ammattilaisetkin hokevat, että tositarinoita pitää laimentaa, kun silmä ei usko. Planeetan räjäyttäminen rahan vuoksi olisi kärkevää Austin Powersissa, eikä tämä sarja ole likimainkaan yhtä hauska. Tämä käskee ottaa vakavasti "kahden vaiheilla" olevat hahmot. Taustatarina olisi saanut jäädä mysteeriksi, kunnes katsoja on marinoitu kaikessa.

Fallout-peleissä ihmiskunta räjäytti planeetan kauan sitten. Kerran pelaaja sai räjäyttää kaupungin. Sarjassa päähenkilön faija on syyllinen molempiin, mutta saamme silti kohtauksia, jossa faija puhuu asioiden suhteellisuudesta päähenkilön tuijottaessa häntä lautassilmillään.

Mutta: stressini lähtee sirpaleisuudesta. Sarja on jumalatonta silppua. Rakastan mm. sitä, miten Fallout-brändi käyttää musiikkia. No, tänään vanha uraani-aiheinen hömppäbiisi piristää hassua insesti-kokousta, joka on järjestetty ilmeisesti lähinnä hyvän ruuan vuoksi, mikä ilmeisesti on ongelma lähinnä vesisirun pettämisen vuoksi, mikä on takauman tukema viittaus peleihin, joten alitajuntani odottaa lisätietoja vesisirusta - kun uraani-insesti-pellet inttävät vakavissaan, että pitää heillä olla syötävää kuten hyytelökakkua. Tämä kohtaus piti katsoa, vaikka The Ghoulilla on kesken kiinnostava vaihe, jossa hän yskii verta ja muistelee menneitä ja on vähällä muuttua "a ghouliksi", kunnes mystinen jättimörkö kaappaa hänet.

Mörkö on supermutantti, jonka ääninäyttelijä on Fallout-veteraani Ron Perlman. Koin välittömästi kylmiä väreitä ikään kuin katsoisin täysosumaa, vaikka tämäkin on uusi sivujuoni, joka välittömästi uhoaa laajentuvansa. Tuskaa.

(Hypistelin vaihteeksi Usagi Yojimbo -figuuria, joten toki muistan, ettei Usagi vaihda yhtäkään henkeä toiseen, koska se on kunniatonta, joten toki koen, ettei miljardien henkien vaihtaminen 1-100 henkeen mene läpi edes provosointina.)