Cameron Diaz johtaa uutta Beverly Hillsin bimbopartiota
![]() |
Beverly Hillsin bimbopartio (Troop Beverly Hills) on komedia vuodelta 1989. Päähenkilö on varakas seurapiiritäti, joka avioeron kynnyksellä yrittää todistaa miehelleen, tyttärelleen ja itselleen, että hän kykenee tekemään asiat kunnialla loppuun saakka. Hän ryhtyy tyttärensä partioryhmän vetäjäksi. Hän saattaa turvautua hotellireissuun, jos ulkona sataa, mutta hänestä tulee aito, välittävä äitihahmo partiolaisille.
Cameron Diaz tähdittää jatko-osaa. Tarinasta ei paljasteta mitään, mutta sana jatko-osa on kiintoisa. Ensimmäinen osa on kriitikoiden alunperin lyttäämä floppi, jota on sittemmin kuvailtu kulttiklassikoksi muun muassa siitä johtuen, miten se rakentaa myönteisen, feministisen sanomansa.
Muista näyttelijöistä ei ole puhetta. Alkuperäinen täti Shelley Long on hengissä, ja ykkönen oli ensimmäinen leffa mm. Carla Guginolle ja Tori Spellingille. Sitä luulisi, että jatko-osa haalii osan porukasta takaisin.
Clea DuVall ohjaa ja kirjoittaa. Hänen aiempia elokuviaan ovat The Intervention ja Happiest Season.
Kuva on leffasta Back in Action, jolla Diaz palasi 10 vuoden lomalta.
Lähde: Deadline



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti