Tuorein sisältö

Uusia värikkäitä välähdyksiä Masters of the Universe -leffan sankareista ja roistoista

Tänään klo 13.15 | Luettu: 138 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kesäkuussa valmistuva Masters of the Universe -elokuva on täynnä outoja sankareita ja roistoja, jotka on toteutettu hyvin lelumaisesti (nörttisana on "toyetic") mutta silti vaihtelevalla logiikalla. Sininen kyborgi Trap Jaw näyttää lähes täsmälleen 80-luvun lelulta. Pallokalan ja piikkisian lähisukulainen Spikor on päivitetty rohkeammin, koska vanha lelu edustaa karkeasti sanoen vastaavaa logiikkaa kuin se, jos partainen ja punaposkinen puliukko käyttäisi hihatonta paitaa, joka mukailee hänen partansa ja poskiensa tyyliä.

Hahmoja on lainattu sieltä täältä. Koukkukäsi Karg on 80-luvun leffan örkki, joka ei alunperin saanut omaa lelua. Goat Man esiintyi alunperin vain yhdessä kuvakirjassa (tyyliin Tammen kultaiset kirjat). Koska hahmoja on paljon, uusien mainosten uudet sekunnit auttavat selventämään senkin, miltä pääpahikset Skeletor ja Evil-Lyn vaikuttavat tällä kertaa.

Marvelilla on tapana pilkata vanhojen hahmojen nimiä. Tämä Mattel-leffa mahdollisesti esittää asian niin, että oudoimmat nimet ovat lempinimiä, jotka koti-ikävää poteva prinssi Adam keksi, kun hän oli lapsena ajautunut maanpakoon Eternia-planeetalta.





V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Provinssin artistili...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova