Kausi päättyy. Toinen kausi on saanut vihreää valoa. Jos sarja jatkuu 1. kauden tyyliin ja pyrkii viemään päätökseen nykyisten hahmojen tarinat sen sijaan, että sarja paisuu muodottomaksi, sarjalla on tilaisuus olla vahvempi kokonaisuus kuin The Handmaid's Tale eli myös parantaa The Handmaid's Talea. Ja tätä en katsoisi, ellei The Handmaid's Tale olisi oikaissut kurssiaan oivaksi.

Spoilereita.

Daisy uskoi olevansa ja olikin ovela, kun hän lavasti perverssiksi perverssin hammaslääkärin, joka ahdisteli muita. Diktatuurin varhaiset reaktiot olivat toteavaisia: se on hyvä, että pervosta päästään eroon, sillä vaikka useimmat äijät ovat pervoja, tohtori pervoili muiden pervojen tyttärien kanssa.

Pervon tohtorin tytär Becka tappoi faijansa, joten nyt ns. jännitetään, miten Beckalle käy. Luotan sarjaan, joten pidin selvänä sitä, että Becka selviää, koska murhan keskeinen perustelu on se, että Becka on ihastunut isänsä uhriin Agnesiin, ja se olisi kutakuinkin kliseisin ja tökeröin mahdollinen moka, jos sarja yrittäisi väittää, että ainoa homoseksuaali hahmo on "toki tosi sympaattinen seotessaan", mutta "nyt se oli pakko lopettaa". Hän selviää. Hänessäkin on vielä paljon potentiaalia.

Se on kiinnostavaa loppusuoralle saakka, miten asiat tapahtuvat. Toistaiseksi Agnes on yhä diktatuurin propagandassa marinoitu, joten hän on eksoottisen sankarillinen puolustaessaan Beckaa. Minkä tahansa diktatuurin kasvatti on ymmärtänyt asiat oikein, jos hän osaa painottaa kantansa olevan loogisin diktatuurille itselleen ja kenties valikoiduille yksilöille. Samaan aikaan Daisy jatkaa kiikkumista sillä rajalla, että hän saattaa ylpistyä liikaa.

Koko kausi on asiallinen, mutta varsinkin tässä ja edellisessä jaksossa ristiriidat kuplivat luontevasti ja mehukkaasti ja siten, että diktatuuri vaikuttaa todelliselta kulttuurilta, jossa voi elää, jos on pakko, vaikka systeemi selvästi pitäisi kaataa. Kylmiä väreitä on irronnut hienovaraisistakin silauksista tai juuri niistä.

Sarja ei tarvitse suoria kytköksiä pääsarjaan, mutta pääsarjakin vaikuttaa yhä kypsyvän, kun isoja alleviivauksia ropisee. Se on hupaisaa metafiktiota (tai jotakin), kun Daisy tylyttää pääsarjan Junea ainaisesta pätemisen tarpeesta. Tämä on Daisy-, Agnes- ja ehkä myös täti Lydia -sarja, vaikka saagan paras näyttelijä kävisi yhä aidosti pätemässä aika ajoin, omittuaan kaikki tärkeät tehtävät aiemmin.