Tuorein sisältö

Call of Duty -elokuva perustuu Modern Warfare -polkuun

Eilen klo 20.40 | Luettu: 284 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Call of Duty -peleihin perustuva elokuva on ollut kehitteillä yli 10 vuotta. Hyvä kysymys on "miksi", sillä vaikka pelit ovat hyvin suosittuja ja niissä on tarina, sotapelibrändillä ei ole vastaavaa identiteettiä kuin Super Mariolla, Minecraftilla tai edes Unchartedilla, jonka elokuvaversio kertoi samasta äijästä kuin lähes kaikki pelit.

Kohtalaisen hyvä vastaus on se, että suunnitteilla on elokuvauniversumi. Sellaisia on vaikea saada toimimaan, mutta jos kaikki menee putkeen, Call of Duty -leffat voivat käsitellä monia aiheita ja aikakausia pelien tavoin ja rakentaa identiteettiä viittaamalla toisiinsa.

Kesällä 2028 valmistuva ensimmäinen elokuva perustuu Modern Warfare -peleihin. Se oli aikanaan suuri menestys, kun toiseen maailmansotaan keskittynyt pelisarja siirtyi kertomaan fiktiivisen tarinan nykyaikaisesta sodankäynnistä. Potentiaalisen elokuvauniversumin kannalta saattaa olla loogista, että ensimmäinen osa asettaa viihteellisen sävyn nykyajassa ja sitten samaa tehdään muilla rintamilla. Teoriassa tulossa voi olla scifiäkin.

Modern Warfare -uutisen on paljastanut ohjaaja ja toinen kirjoittaja Peter Berg. Hänen töihinsä lukeutuu megafloppi Battleship, joka perustui siihen Laivanupotus-peliin, jota voi pelata mm. kynän ja ruutupaperin avulla.

Berg lisäsi Laivanupotukseen avaruusolentoja. Call of Duty -peleissä on ylimääräisiä pelimuotoja, joissa esiintyy mm. avaruusolentoja ja zombeja, mutta leffat tuskin lähtevät sille linjalle.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Turmion Kätilöt jout... District 9 -ohjaaja ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova