The Batman on kirottu: jatko-osan tuotanto jää tauolle ohjaajan yksityisten ongelmien vuoksi
![]() |
Yön ritari -trilogia vietiin päätökseen vuonna 2012. Uusi Batman esiteltiin elokuvassa Batman v Superman: Dawn of Justice vuonna 2016. Jo vuonna 2014 luvattiin, että uusi Batman saa omankin elokuvan, jonka ohjaa Batman itse eli Ben Affleck. Leffan nimi oli The Batman.
Vuonna 2017 Affleck jätti projektin. Uudeksi ohjaajaksi palkattiin Matt Reeves. Kun The Batman lopulta saapui isolle kankaalle keväällä 2022, se esitteli uuden ja nuoren Batmanin, joka ei kytkeydy muihin jatkumoihin.
Jatko-osa luvattiin saman tien. Jatkumoa on luvattu myös laajentaa useilla tv-sarjoilla, joista The Penguin valmistui 2024. Muut sarjat ovat jääneet puheeksi.
Reeves ei ole ohjannut mitään sitten edellisen leffan. Virallisten väitteiden mukaan hän vakavissaan tahtoo käsikirjoituksen kohdilleen, joten jatko-osa lykkääntyi lukuisia kertoja.
Kesällä 2025 käsikirjoitus valmistui. Kuvaukset alkoivat tämän vuoden keväällä. Lähes saman tien tekijät kertoivat, että leffa lykkääntyy jälleen: nyt keväälle 2028.
Ja tuoreen tiedon mukaan Reeves on "astunut sivuun" perhesyistä. Tuotanto on laitettu tauolle. DC Studios uskoo, että matka jatkuu pian ja Reevesillä on studion täysi tuki, joten oletettavasti matkaa halutaan jatkaa Reevesin kanssa.
Kun ohjaaja Zack Snyder jätti Justice League -elokuvan perhesyistä, hän palasi hommiin vasta kun fanit vaativat ohjaajan version vuosia myöhemmin. Justice Leaguen ongelmat ovat iso syy sille, miksi Affleck jätti The Batmanin.
Lähde: Deadline



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti