Tuorein sisältö

Anthrax-vokalisti tyrmistynyt potkuista ja perättömistä valheista

22.07.2009 klo 11.19 | Luettu: 2274 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Anthrax ilmoitti bändin laulaja Dan Nelsonin jättäneen yhtyeen ja Euroopan heinäkuun keikkojen peruuntuvan (V2.fi-uutinen). Blabbermouth.netille lähettämässään viestissä Dan Nelson ihmettelee potkujaan. Bändi väitti miehen olevan vakavasti sairas. Nelson vakuuttaa, ettei väitteessä ole totuuden häivääkään.

Nelson vakuuttaa, ettei hänellä ole vakavaa sairautta - tai minkäänlaista keikkailun estävää sairautta. Anthraxin lehdistotiedotteessa julkaisema väite loukkasi miestä suuresti. Bändi johti faneja ja ystäviä harhaan väittämällä Nelsonin sairastuneen. Mies ei kuulemma tiennyt asiasta mitään etukäteen. Muut bändin jäsenet tekivät päätöksen keikkojen perumisesta ja tiedotteen julkaisemisesta. Nelson vakuuttaa olleensa valmis keikkailuun.

- Pressitiedotteen jälkeen muut bändin jäsenet päättivät minun "eronneen" Anthraxista. En ole missään vaiheessa eronnut bändistä.

Rock-juontajapersoona Eddie Trunk on kommentoinut asiaa, hän oli nähnyt bändin ja Nelsonin väliset henkilökemiaongelmat jo aikaisemmin. Bändin jäsenten ystävänä Trunk toteaa ongelmia olleen niin lavalla kuin ulkopuolella. Homma puhallettiin poikki ennen suurempia ongelmia. Trunk arvuuttelee myös tulevan albumin kohtaloa, poistetaanko Nelsonin vokaalit syksyllä julkaistavalta Worship Music-levyltä. Tiettävästi levyn julkaisupäivä siirtyy myöhempään ajankohtaan.

Anthrax hakee myös uutta laulajaa. Thrunkin mukaan Britannian Sonisphere-festarilla bändin kanssa pistokeikan tekevä John Bush olisi paras vaihtoehto myös jatkossa...

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Metallican Sonispher... Anthraxille löytyi k... >

Keskustelut (1 viestiä)

keijo

22.07.2009 klo 12.37

Kyllähän se on että Belladonna olisi paras vaihtoehto jatkossa. Miksi kyntää vaihtoehtolaulajalla kun alkuperäinenkin on vielä kunnossa.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova