Tuorein sisältö

Duudsonit-Jukka eristetty tarttuvan taudin johdosta

23.07.2009 klo 09.18 | Luettu: 4552 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Duudsonit-naama Jukka Hildèn on saanut USA:n matkallaan sikainfluenssatartunnan. Mediatietojen mukaan 29-vuotias toimintatähti joutui kääntymään lääkärin puoleen kovan kuumeen johdosta. Hyvää vauhtia toipumassa oleva Jukka kärsii edelleen 39 asteen kuumeesta. Jukka on ollut sairaalassa viime sunnuntaista lähtien. Sairaalan jäätyä taakse eristys ulkomaailmasta jatkuu vielä muutamia päiviä.

- Meidän lemmikkisika Britney on antanut mulle sellasen vastustuskyvyn, että mua ei yks pikkunen sikainfluenssa selätä.

Ryhmän kotisivuille lisätty viesti kertoo seuraavaa:

"Nyt se on vihdoin tapahtunut, musta on tulossa yhtä meidän rakkaan Britney possun kanssa. Nappasin ittelleni tääl Los Angelesissa sikainfluenssan ja pääsin sairaalaan hoitoon. Kun tarpeeks näköjään sikailee, niin alkaa toi kärsä ja saparo kasvamaan. Komiaa on muuten ollu, koluttu beachit, hollywoodit ja beverly hillsit läpi. Näytetty Amerikkalaasille miten me Suomalaaset oikeen hoidetaan hommat. Pari päivää lepoo ja sit oon taas terve ku pukki! Ristus notta, näköjään siinä meirän sloganissa onkin perää: JÄTKÄ ON ELÄIN".




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Jättiyllätys Britann... Entinen Skid Row-lau... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

Silma

23.07.2009 klo 12.34

Ei kyllä haittais vaikka ei toipuiskaan tosta.
lainaa
Flunssaviirus

23.07.2009 klo 13.42

Silma kirjoitti:
Ei kyllä haittais vaikka ei toipuiskaan tosta.

QFT
lainaa
Venomity

Rekisteröitynyt 16.05.2009

23.07.2009 klo 17.01

Silma kirjoitti:
Ei kyllä haittais vaikka ei toipuiskaan tosta.


Stfu.
lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

24.07.2009 klo 01.22

Silma:

Agreed. Eipä maailma mitään hienoa menettäisi.
lainaa
Jaffakeksi93

Rekisteröitynyt 14.04.2007

25.07.2009 klo 13.57

Wegetzu kirjoitti:
Silma:

Agreed. Eipä maailma mitään hienoa menettäisi.


Vedä vittu päähän ja pakene vuorille, idiootti.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova