Tuorein sisältö

Natsien liittolaisten piirretyt ja draamat Paskiaisten uhreiksi

28.09.2009 klo 13.45 | Luettu: 2400 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kunniattomat paskiaiset oli neljännenkin viikonloppunsa katsotuin elokuva Suomessa. Jo yli 111 000 suomalaista on nähnyt Quentin Tarantinon natsienrankaisuleffan.

Hayao Miyazakin ja Studio Ghiblin uusin animaatio Ponyo rantakalliolla oli katsotuin uutuus. Japaniin sijoittuva, pienille lapsille suunnattu mielikuvituksellinen Pieni merenneito -mukaelma on saanut vuolaasti ylistystä meiltä ja maailmalta. Elokuvaa on kritisoitukin pinnallisuudesta ja hitaudesta, mutta tämä on useimmiten juontunut siitä, ettei Ponyota olla pidetty tunnustetun mestariohjaajan klassikoiden veroisena.

Vuoden 1942 Suomeen sijoittuva, vakoilusta epäillyn naisen kuulustelusta kertova Kuulustelu koukutti 1 136 katsojaa viidellä kopiolla. Jörn Donnerin ohjaama vaatimattoman budjetin elokuva on saanut toisaalta varovaista kiitosta, toisaalta suunnatonta ylistystä, kuten kaikki kotimaiset.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

1. Kunniattomat paskiaiset (11 574 katsojaa) - arvostelu
2. G-Force - miniagentit (9 975 katsojaa) - arvostelu
3. Tyttö joka leikki tulella (??? katsojaa) - arvostelu
4. Haarautuvan rakkauden talo (7 107 katsojaa) – arvostelu
5. The Ugly Truth (5 575 katsojaa) - arvostelu
6. Ponyo rantakalliolla (5 478 katsojaa) - arvostelu
7. Ice Age 3: Dinosaurusten aika (3 394 katsojaa) - arvostelu
8. Viiru & Pesonen – Muisti pätkii (3 257 katsojaa) - arvostelu
9. Skavabölen pojat (2 492 katsojaa) - arvostelu
10. Public Enemies (2 269 katsojaa) - arvostelu

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Pori jää ilman Metal... Kotimaiselta indie-b... >

Keskustelut (1 viestiä)

foundNirvana

Rekisteröitynyt 21.05.2009

28.09.2009 klo 16.14

Onko kenelläkään tietoa tuleeko tämä käpykylään nimeltä Outokumpu?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova