Tuorein sisältö

Ponyo rantakalliolla

Ensi-ilta: 25.09.2009
Genre: Animaatio, Fantasia, Lasten
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

24.09.2009 klo 17.30 | Luettu: 8313 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ihmisenkasvoinen kultakalatyttö asuu meressä kera sisartensa ja isäksi kutsutun kummallisen velhon, joka on ihminen ja tarvitsee taikuutta hengittääkseen. (Miksi mieleeni tuli Troy McLure? Animaatiofanit tietävät ja itkevät verta.) Kun kultakala jumiutuu purkkiin ja ajautuu rantakalliolle, hänet pelastaa viisivuotias poika Sosuke, joka värvää kalan lemmikiksi nimeltä Ponyo. Ponyo ja Sosuke tykkäävät toisistaan ihan ihkuina. Ponyo tahtoo tulla ihmiseksi, ja koska hänelläkin on taikavoimia, tämä ei teoriassa ole ongelma eikä mikään. Velho ei tahtoisi millään päästää Ponyota menemään. Myös Sosuken äidin työpaikalla kiukkuileva mummo varoittelee, että ihmisfisu enteilee vedenpaisumusta.

Ponyo rantakalliolla perustuu virallisesti mutta vain löyhästi Hans Christian Andersenin satuun Pieni merenneito. Ponyo haikailee lajinvaihdoksesta, jolla tulee olemaan vakavia seuraamuksia, ellei poika jonka vuoksi hän ihmiseksi tahtoo todella rakasta häntä. On jopa puhetta muuttumisesta meren vaahdoksi. Ohjaajamestari Hayao Miyazakilla on oikeus tehdä tarinasta itsensä näköinen, mutta tällä kertaa - ensimmäistä kertaa - vanha herra pettää. Miyazaki on ottanut sadusta vain joitain pinnallisia asioita. Olennainen ongelma ei ole se, että sanoma, sisältö ynnä tunnelataus on amputoitu moottorisahalla, vaan se, ettei Miyazaki ole liimannut tilalle muuta kuin näytteitä tuttuakin tutummasta filosofiastaan, jolle on aiemmin pyhitetty moniulotteisia ja sielukkaita elokuvia. On tuhmaa saastuttaa. Luonnon voimia on kunnioitettava. Ketään ei saa asettaa syntipukiksi. Vastaavia miyazakimaisuuksia käydään läpi ohimennen, ikään kuin velvollisuudesta.

Miyazaki on haastatteluissa vihjaillut olevansa taipuvainen synkkyyteen, mutta Ponyo tuntuu siltä, kuin taiteilija, joka ei ole surullista päivää nähnyt, olisi korvannut rakastetun sadun kaikki traagiset ja inhimilliset ulottuvuudet silkalla ilotulituksella. Parhaimmillaan - ja ontuessaan - Ponyo rantakalliolla on kuin unta. Taustat ovat kuvakirjamaisen lämminhenkisiä. Muutamissa kohtauksissa liikkuvien yksityiskohtien määrä häkellyttää. Kun Ponyo juoksee vetten päällä rajumyrskyssä ja on epäselvää, ovatko aallot aaltoja, jättiläiskaloja vai jotain siltä väliltä, elokuva tavoittaa herkullisesti sen, miten lapsen mielikuvitus toimii. Ponyo on silmäkarkkia, mielikuvituskylpy - jotain, mitä voi kuvailla vain sanahirviöillä.

Elokuva on myös ylipitkä. 100 minuutista voisi napsaista pois 20. Miyazakin hitaat tunnelmoivat kohtaukset ovat olennainen osa aikuisille suunnattua Porco Rossoa ja yhtälailla lapsekas Naapurini Totoro on klassikko, koska tunnelmalle annetaan aikaa. Ponyo rantakalliolla on silkkaa pintaa. Upeimmillakaan kohtauksilla ei ole mitään merkitystä. Mitään tunnetason totuuksia ei edes kutitella. Elokuvan päätyttyä ensimmäinen ajatukseni oli, että eihän tässä edes tapahtunut mitään. Vedenpaisumus on tosiaan uhkana, mutta juuri kun sivuhahmoille tapahtuu jotakin, elokuva keskittyy näyttämään kuinka pitkäveteistä on Ponyon ja Sosuken leikki. Ponyo on vauhko, kärjistetyn ällösöpö ja symppiskin, mutta tyttö sopisi paremmin sivu- kuin päärooliin. Sivuhahmot vastaavasti eivät ole Miyazakin mielenkiintoisimpia. Pidin eniten taikurista, jota luultavasti lähinnä Johnny Depp osaisi näytellä fyysisessä todellisuudessa. Kaikki mistä kiinnostuin, jää pelkäksi sivulauseeksi. Pitkästyin.

Veisin ilman muuta alle kymmenvuotiaan katsomaan tätä. Tarina ja konflikti jää hämmentävän vaisuksi aikuisen silmissä varsinkin jos Miyazakin filosofia (kukaan hahmoista ei ole paha) on tuttu. Kuitenkin oletan, että muun muassa myrsky ja velhon muissakin yhteyksissä loitsimat maagiset aallot ovat juuri semmoista jännää, joka kiihdyttää kakaroita muttei traumatisoi. Viaton ja iloinen filmi on vähintäänkin terveellisempää kamaa kuin sonninmasturbointileffa Ice Age 3. Henkilökohtaisesti en tunne mitään tarvetta katsoa elokuvaa toista kertaa, mikä on kohtalaisen jyrkkä repliikki, sillä Miyazakin edelliset neljä teosta Porco Rosso, Prinsessa Mononoke, Henkien kätkemä ja Liikkuva linna ovat eräitä vaikuttavimmista elokuvista, joita olen nähnyt.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Children Of Bodom - ... Fanboys... >

Keskustelut (6 viestiä)

Nuutyasha

Rekisteröitynyt 06.05.2008

24.09.2009 klo 18.57

Hyvä arvostelu! Tätä pitäisi mennä varmaankin lauantaina kattelemaan kaveriporukalla. :)
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

25.09.2009 klo 08.05

Itse menen katsomaan tänään perjantaina, katsotaan kuinka paljon ihan liikaa animea katsonut saa irti tästä. Peltosen arvostelu vaikuttaa tosin jo valmiiksi suhteellisen todenmukaiselta arviolta elokuvasta, toivottavasti tänään lapsettaa elokuvaa katsoessa :D
vieras

25.09.2009 klo 17.54

trailerin perusteella niin pimeä leffa että pitää katsoa kaljakontin kanssa joskus
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

25.09.2009 klo 19.45

Omasta mielestäni Miyazaki on mennyt vähän alamäkeen viime leffojen kanssa. Vaikka Henkien kätkemä ja Liikkuva linna olivat enemmän kuin ok, niin ne olivat sittenkin jo melkoista kierrätystä aiemmista teoksista. Kikin, Totoron, Punaisen sian, Nausicaan ja Princess Mononoken sijoittaisin itse sinne nappiosumien joukkoon.
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

25.09.2009 klo 19.55

Tykkäsin. Leffa jäi ehkä vähän kevyeksi mutta tylsää ei ollut hetkeäkään.
veni_vidi

05.10.2009 klo 21.07

Käytiin katsomassa. Alle 4-vuotiaalle oli turhan jännät paikat niissä kohdissa, kun oli myrskyä, vesipyörteitä ja "viemäriin" imeytymisiä. Eli suunnilleen ekan puolentunnin jälkeen kaikki.

Kirjoita kommentti

78737

Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

V2.fi:n joulukisa - Voittaja joka päivä!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova