Tuorein sisältö

Ministerin vastaus "raivokkaille elokuvatuottajille"

04.09.2007 klo 00.04 | Luettu: 1335 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kulttuuri- ja urheiluministeri Wallinin vastine tuottajien julkilausumaan
3.9.2007


Suomen Filmikamarin 31.8.2007 julkaiseman tiedotustilaisuuskutsun ja kotimaisten elokuvatuottajien 3.9.2007 pitämän tiedotustilaisuuden johdosta kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin lausuu seuraavaa liittyen elokuvan rahoitukseen ja valtion ensi vuoden talousarvioesitykseen:

"Tapaamisessa Suomen elokuvasäätiön johdon kanssa viime kesäkuussa ilmaisin vahvan tukeni Audiovisuaalisen politiikan linjat -ohjelman mukaiseen elokuvarahoituksen tason kasvattamiseen.

Julkisuudessa mainittu 1,2 miljoonan euron korotustarve on varmasti vähintäänkin se taso joka olisi tarvittu. Se onkin ollut minun tavoitteeni.

Kesäkuussa veikkausvoittovaramomentin tarkka pelivara ei ollut vielä tiedossa. Tiedossa kuitenkin oli, että momentin jakovara tulee olemaan pieni uusien menokohteiden tultua veikkausvoittovarojen piiriin.

Elokuvataiteen edistämisen määrärahaa on vuodesta 2000 lähtien nostettu reippaasti. Tänä vuonna käytössä on 17 680 000 euroa. Kokonaismäärärahat ovat vuoden 2000 tasoon nähden nousseet lähes 62 prosenttia, yhteensä 6,7 miljoonaa euroa. Tästä summasta elokuvatuotannon määrärahojen kasvu vastaavana aikana on ollut 63,5 prosenttia, yhteensä lähes 4,7 miljoonaa euroa.

Vuoden 2008 budjettiesityksen taiteen ja kulttuurin edistämiseen tarkoitetun veikkausvoittovaramomentin pelivara on niukka. Kaikkia kulttuurin ja eri taiteenalojen tarpeita on tarkasteltava oikeudenmukaisesti. Vuoden 2008 talousarvioesityksessä yhdenkään edunsaajan määrärahaa ei vähennetä.

Opetusministeriö ei ole vielä vahvistanut veikkausvoittovaramomentin sisäistä jakosuunnitelmaa vuoden 2008 osalta. Valtion talousarvioehdotuksen valmistuttua käyn myönteisessä hengessä läpi elokuvarahoituksen korottamismahdollisuuksia.

Opetusministeriössä on selkeä ajatus siitä, miten suomalaisen elokuvan rahoitusta tullaan vaalikauden aikana kehittämään hallitusohjelman kirjausta myötäilevällä tavalla. Johtopäätöksiä ei kannata tehdä vielä, eikä missään tapauksessa hallituksen ensimmäisen budjetin perusteella. Vaalikausi kestää neljä vuotta.

Suurin vahinko elokuvatuotannon ja elokuvakulttuurin jatkuvuuden kannalta syntyy, jos tuottajat lopettavat tuottamisen. Rahoitusta ei myönnetä painostuksen tuloksena vaan korkealuokkaisen suomalaisen elokuvatuotannon tukemiseksi."


Lähde: Suomen Elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mariah Carey nukkuu ... Pete Doherty tarjosi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova