Tuorein sisältö

Raamatun repiminen vie black metal -yhtyeen oikeuteen?

16.01.2010 klo 09.32 | Luettu: 34467 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Puolainen black/death metal-orkesteri Behemoth on jälleen vaikeuksissa ympäröivän yhteiskunnan sääntöjen ja lakien kanssa. Vuoden 2008 loppupuolella uutisoitiin Behemothin joutuneen paikallisen All-Polish Committee for Defence against Sects -ryhmittymän hampaisiin. Behemothin esiintymiset pyrittiin kieltämään ja lopulta bändin nokkamies Adam "Nergal" Darski joutui turvautumaan kunnianloukkaussyytteeseen kyseistä järjestöä vastaan (V2.fi-uutinen).

Nyt ajojahdin syynä on vuonna 2007 keikan aikana revitty raamattu. Paikallinen konservatiivinen puolue Prawo i Sprawiedliwosc (PiS) ("laki ja oikeus") pyrkii viemään Gdynian keikan aikana tapahtuneen pyhän kirjan tuhoamisen oikeuden tuomittavaksi.

Tosin bändin basisti Tomasz "Orion" Wróblewski paljasti taannoin, ettei raamatun repiminen ollut ainutkertainen tempaus - bändi teki vastaavaa provokaatiota ulkomaan keikoillaan. Kyseinen tapahtuma sattui olemaan ensimmäinen Puolan maaperällä.

Decibel-magazinen haastattelussa basisti toteaa raamatun repimisen tuskin tulevan faneille yllätyksenä. Keikoille tuleva porukka tietää, mikä on homman nimi. Fanit eivät koe itseään loukatuiksi.

Prawo i Sprawiedliwosc syyttää Behemothin toimia "massiiviseksi hyökkäykseksi katolista kirkkoa ja katolilaisia kohtaan". Puolue haluaa aikaiseksi tutkinnan, rikkoiko raamatun repiminen lakia.

Kuvamateriaalia Behemothin harrastamasta raamatun tuhoamisesta löytyy täältä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Toisen Euroviisukars... Ruotsi palkitsi viim... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (39 viestiä)

trvl

16.01.2010 klo 10.07

Vanha kunnon puolalainen möhömaha! Kyseisellä puolueella taitaa olla kannattajamäärän kanssa pelikortit vähissä kun pitää muusikkojen tempauksia viedä poliisitutkintaan, että saa näkyvyyttä.
lainaa
Normaali

16.01.2010 klo 10.09

Hulluja nuo kristityt.
Satukirjan repimisestä oikeuteen? Joo-o.
Seuraavaksi joutuu varmaan oikeuteen kun
paljastaa lapsille ettei joulupukkia ole olemassa.
Gulp. Nyt tein sen. Olen pulassa.
lainaa
Pekkis

16.01.2010 klo 10.36

Aika vanhaa tuollainen raamatun repiminen. Repisivät koraanin, niin sais nykypäivänä otsikoita aikaan.
lainaa
Fireal

16.01.2010 klo 10.51

Joo todellakin koraani vaan palasiksi, jos haluavat sitä haloota aikaseksi. Mitä kristityt muka tekevät? Antavat anteeksi? Eikö se ole se perusasetelma? Eiku hetkinen, katolilaiset nuo paavin kätyrit taas asialla :D Olis myös kingiä, jos joku skientologi haastais jengiä oikeuteen ku haukkuvat uskontoaan. Ei voi kun puistatella ja naurahdella näille uskovaisille. Jos sekin on kohta tuomittavaa, en tiedä enää mitä tehdä :'D
lainaa
make

16.01.2010 klo 11.16 1 tykkää tästä

Eivät mahda uskaltaa repiä Koraania... siitä kun voisi tulla paria kertaluokkaa raskaampia seurauksia kuin joku oikeusjuttu.
lainaa
Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.01.2010 klo 11.43

Jep jep. Ja Raamattua revitään siksi, koska Puola on konservatiivinen ja syvästi uskonnollinen maa. Nergal haluaa taistella vallitsevaa tilannetta vastaan hyökkäämällä kristinuskon kimppuun, jotta tilanne kotimaassa muuttuisi. Mutta miehen haastattelujen perusteella Behemothin tärkein arvo on kannustaa ihmisiä ajattelemaan ja etsimään vaihtoehtoja. Se kristinusko on sitten siinä näkyvästi taustalla.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

16.01.2010 klo 12.28

Hitto, vieläkö nämä katoliset jaksavat? Hiljattain taisivat vatikaanissa myös ilmaista, että Avatar-leffa väärin ajaa ihmisiä palvomaan luontoa Jumalan sijasta.

Mutjoo, koraani kyllä olis ihan vitun jees tuhota tuossa ohessa. Ei siinä että haluaisin kaikkia muslimeita loukata, mutta että saataisiin pidettyä pinnalla tieto siitä, kuinka vaarallinen liike uskonnolinen fanatismi on.
lainaa
Youngus_Ang

Rekisteröitynyt 03.12.2007

16.01.2010 klo 13.55

Tahtoisin muistuttaa etteivät kaikki kristityt tai katolilaiset ole fanaattisia idiootteja. Kyllä sitä samanlaisia hulluja löytyy ateisteista, hinduista, buddhalaisista ja mistä tahansa muustakin joukosta.
Itse olen kristitty, mutten silti yritä käännyttää ketään joka ei ole kanssani samaa mieltä, eikä se minua loukkaa jos joku rupeaa raamattuja repimään.
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

16.01.2010 klo 14.46

Behemothin janpat kusevat omille jaloilleen. Repimällä kirjan, jossa on vain myyttejä ja satuja, he nimenomaan kohtelevat sitä jonain paljon suurempana.

Ja muutenkin kertakaikkiaan naurettavaa touhua sekä repiminen, että siitä oikeuteen vieminen.
lainaa
Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.01.2010 klo 16.38

Kannattaa ottaa kuitenkin realiteetit huomioon. Kuten totesin jo, Puola on konservatiiviskristitty maa ja siellä tarvitsee tehdä räväköitä vetoja vaikuttaakseen pinttyneisiin arvoihin. Mikäs sen parempi keino kuin sanoa yleisön edessä, että tämä kirja on täyttä paskaa ja repiä se?
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

16.01.2010 klo 17.45

Urokhtor kirjoitti:
Kannattaa ottaa kuitenkin realiteetit huomioon. Kuten totesin jo, Puola on konservatiiviskristitty maa ja siellä tarvitsee tehdä räväköitä vetoja vaikuttaakseen pinttyneisiin arvoihin. Mikäs sen parempi keino kuin sanoa yleisön edessä, että tämä kirja on täyttä paskaa ja repiä se?

Niinnoh. En minäkään usko, että juutalaisten kirjoittamia kirjoja tarvitsee polttaa, vaikka ne ovatkin täynnä taantumukseen ajavaa aivopesua.
lainaa
Behemoth

16.01.2010 klo 18.42

Suomessakin vuoden -08 keikallaan Tuskassa repivät raamatun. Mahtavaa oli, porukat hurrasivat.
lainaa
puolaonpaskamaa

16.01.2010 klo 18.51 1 tykkää tästä

Hyvä homma, saadaanpahan ainakin kyseisessä maassa sitä kaivattua muutosta, mikäli pennut alkaisivat hyljeksiä vanhoja tapoja vastaan ja ajatella itse. Puola on paska maa, eikä se siitä paremmaksi muutu ilman provokatiivisia menetelmiä.

Ja vielä kerran, Puola on paska maa.
lainaa
joeppe

16.01.2010 klo 19.19

Hyvää mainosta! Ei siinä muuta ,,/ HAIL SATAN!
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

16.01.2010 klo 19.28 1 tykkää tästä

Raamattu ei ole paskaa, sitä vain tulkitaan väärin.

Ja sitäpaitsi kristityt vain nauttivat siitä kun saavat lisää porukkaa tuohon "me ja ne" - asetelmaan, joka on niin tärkeä osa kristinuskoa.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

16.01.2010 klo 21.40 1 tykkää tästä

Eivät sitten mitään uutta keksi?
Oikeasti, repikää joku keikallanne Koraani, I DARE YOU. juttuhan on niin ettei näillä ole munaa siihen kun silloin vastaosapuolena olisi joku jolta tulisi aika varmasti nenilleen.
Heke32, taidat olla oikein raamatunoppinut?
lainaa
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

16.01.2010 klo 23.44

Heke32 kirjoitti:
Raamattu ei ole paskaa, sitä vain tulkitaan väärin.

Tää on aina hyvä kortti pelata.
Ehkä sadan vuoden päästä ollaan sitä mieltä että Raamattu on jonkun esoteerisen järjestön salakirjoitusta?

Vai että tulkintakysymys. Aika monet Vanhan testamentin tekstit jättää kyllä hyvin vähän varaa eri tulkinnoille.
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

17.01.2010 klo 00.07

Heimdall kirjoitti:

Ne pitää tulkita tarinoina ja myytteinä, joilla pyritään luomaan jonkinlaista ymmärrystä. Ei suinkaan asioina joihin pitää uskoa.
lainaa
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

17.01.2010 klo 00.15

Heke32 kirjoitti:
Heimdall kirjoitti:
Heke32 kirjoitti:
Raamattu ei ole paskaa, sitä vain tulkitaan väärin.

Tää on aina hyvä kortti pelata.
Ehkä sadan vuoden päästä ollaan sitä mieltä että Raamattu on jonkun esoteerisen järjestön salakirjoitusta?

Vai että tulkintakysymys. Aika monet Vanhan testamentin tekstit jättää kyllä hyvin vähän varaa eri tulkinnoille.

Ne pitää tulkita tarinoina ja myytteinä, joilla pyritään luomaan jonkinlaista ymmärrystä. Ei suinkaan asioina joihin pitää uskoa.

Kyllä mää sukurutsauksen ymmärrän jos siitä lähdetään.
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

17.01.2010 klo 00.37

Ymmärsit viestini pointin. Onnea.

Eiköhän tuo kertonut kaiken oleellisen sitten tämän keskustelun mielekkyydestäkin.
lainaa
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.01.2010 klo 01.26

Miten puola voi epäonnistua noin pahasti? Eikö sitä maata vois kaivaa vaikka lusikalla irti muusta euroopasta ja lyödä arabimaiden keskelle haastamaan riitaa paikallisten kanssa?

Kamaan, yrittäisivät edes olla sivistyneitä.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

17.01.2010 klo 02.42

Latuman kirjoitti:

Kamaan, yrittäisivät edes olla sivistyneitä.

Jokin räjähti ja sokaisi minut hetkeksi.. Mikähän se oli? Ironia?
lainaa
Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.01.2010 klo 10.58

Ironiaa ehkä, itse sanoisin, että Behemoth makselee kalavelkoja tavallaan. Bändin musiikki käsitteli alkuaikoina pakanistisia aiheita, mutta siitä huolimatta se ei ollut tervetullut kotimaahansa. Myöhemmin bändin musiikki kehittyi filosofis-kapinalliseksi.
lainaa
Jere

17.01.2010 klo 12.52 1 tykkää tästä

Hmm.. aika hyvä julkisuustempaus, bändi ei pääse musiikillisella annillaan otsikoihin niin sitten keksitään ulkomusiikillisia avuja.
Raamattuja tulee ja menee, mutta Sana ei tuhoudu. Siihen ei pysty ateistit, ei muslimit eikä muutkaan hihhulit.
Ihmiset perustelee ateismiaan ja kristinuskon vastustamista sillä, että ihmisen tulisi ajatella itse. Kuitenkin perimmäisenä ajatuksena jokaisella on itsekkyys, minä ja minun oikeus.
lainaa
joopjoop

Rekisteröitynyt 13.06.2009

17.01.2010 klo 13.36

Vituuuut kristin uskolle, en usko johonkin mistä ei ole teoreettisisa/fyysisiä todisteita. Omasta mielestäni ihmisten pitää elää omaa elämäänsä niin kuin haluavat eikä uskoa jotain kirjaa täynnä tarinoita/TÄYTTÄ PASKAA!!! Eläkää elämäänne joka päivä täysin, älkääkä viettäkö päiviänne jonkun kirjan säännöillä. Ja saatanan palvojille samat sanat, luoti ottaan kummallekki. En vihaa teitä jos uskotte, mutta en myöskään kuuntele paasaustanne!
lainaa
paha_uskonto

17.01.2010 klo 14.38

Jere kirjoitti:
Hmm.. aika hyvä julkisuustempaus, bändi ei pääse musiikillisella annillaan otsikoihin niin sitten keksitään ulkomusiikillisia avuja.
Raamattuja tulee ja menee, mutta Sana ei tuhoudu. Siihen ei pysty ateistit, ei muslimit eikä muutkaan hihhulit.
Ihmiset perustelee ateismiaan ja kristinuskon vastustamista sillä, että ihmisen tulisi ajatella itse. Kuitenkin perimmäisenä ajatuksena jokaisella on itsekkyys, minä ja minun oikeus.

Sekin jos jo tietäisit jotain asiasta, niin olisi jotain, mutta tuossa uskonkiihkossa tulit sitten tänne pätemään niinkuin tietäisitkin jotain asiasta... eikös se ole sitä hihhulointia?

Sana ei tuhoudu? Tämä on kyl totta. Samoin kuin Hitlerin ja Stalininkin sanat, eivät ne tuhoudu, aina riittää näitä lahopäitä sanaan uskomaan. Varsinkin uskontopiireissä.
lainaa
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.01.2010 klo 16.05

Demonoid kirjoitti:
Latuman kirjoitti:

Kamaan, yrittäisivät edes olla sivistyneitä.

Jokin räjähti ja sokaisi minut hetkeksi.. Mikähän se oli? Ironia?

Elaboroi ihmeessä. Epäilen että tajusit jotain vähän väärin.
lainaa
Neglected

17.01.2010 klo 19.01

aah, kyllä sydäntä lämmittää ja hymy nousee huulille, ku tota lukee. en ite usko mihinkään saatanaan tai jumalaan, mutta huvittava lukea kuinka joku ottaa noi asiat niin tosissaan. behemothin jäktätki varmaan istuu himassa koneillaan ja lukee jotain tällästä vastaavaa ja nauraa, et taas ne meni tohon.
eikö kukaan tajuu, et ne vaan tahallaan provosoi?
kaikkea ei tartte ottaa niin vakavasti.
tekopyhien selittelyä.
lainaa
Tzi

17.01.2010 klo 22.11

Huomaa porukoilla kyllä ahdasmielisiä asenteita suuntaan jos toiseen. Puhutaan, kuinka jotenkin tiedettäisiin, että Raamattu on/ei ole totta. No ette te sitä tiedä. Uskotte vaan siihen, kuinka se ei ole tai on oikeassa.

Provoaminen sen sijaan? Onhan tuo aika säälittävää puuhaa, mutta eiköhän nuo keikoilla kävijät ihan hyvin tiedä keitä he ovat sinne menneet katsomaan joten luulen oikeuden olevan aika karu rangaistus. Oh well.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

18.01.2010 klo 01.49

joopjoop kirjoitti:
Vituuuut kristin uskolle, en usko johonkin mistä ei ole teoreettisisa/fyysisiä todisteita. Omasta mielestäni ihmisten pitää elää omaa elämäänsä niin kuin haluavat eikä uskoa jotain kirjaa täynnä tarinoita/TÄYTTÄ PASKAA!!! Eläkää elämäänne joka päivä täysin, älkääkä viettäkö päiviänne jonkun kirjan säännöillä. Ja saatanan palvojille samat sanat, luoti ottaan kummallekki. En vihaa teitä jos uskotte, mutta en myöskään kuuntele paasaustanne!

Ikävä kyllä täytyy kertoa ettei ketään kiinnosta, jospa lakkaisit tunkemasta epäuskoasi toisten kurkusta alas hmh? :)
lainaa
joopjoop

Rekisteröitynyt 13.06.2009

18.01.2010 klo 04.16

Demonoid kirjoitti:

Ikävä kyllä täytyy kertoa ettei ketään kiinnosta, jospa lakkaisit tunkemasta epäuskoasi toisten kurkusta alas hmh? :)
Kristinusko, ateisti on vaan sanoja joilla ihmiset kutsuvat uskoaan, mitään uskoa ei ole todistettu joten en ole väärällä puolella mutta en oikeallakaan. Olemme vain pieniä ihmisiä maailmassa jotka etsivät totuutta ja oma totuuteni on ateistisuus, joten älä kutsu minua vääräoppiseksi sillä sinäkin vääräoppinen voit olla. Ja mitä on usko oikeasti. Itse olemme sille keksineet jonkinlaisen tarkoituksen, mutta olemmeko oikeassa?
lainaa
jallu

18.01.2010 klo 08.55

Mielestäni minkä tahansa mm. Raamatun saa repiä jos sillä ei ole itselle mitään merkitystä, ei se silloin voi loukata muitakaan. Koraaneja vois alkaa repimään niin saatas kunnon kähinä
lainaa
kyl

18.01.2010 klo 14.22

Heke32 kirjoitti:
Heimdall kirjoitti:
Heke32 kirjoitti:
Raamattu ei ole paskaa, sitä vain tulkitaan väärin.

Tää on aina hyvä kortti pelata.
Ehkä sadan vuoden päästä ollaan sitä mieltä että Raamattu on jonkun esoteerisen järjestön salakirjoitusta?

Vai että tulkintakysymys. Aika monet Vanhan testamentin tekstit jättää kyllä hyvin vähän varaa eri tulkinnoille.

Ne pitää tulkita tarinoina ja myytteinä, joilla pyritään luomaan jonkinlaista ymmärrystä. Ei suinkaan asioina joihin pitää uskoa.

Suoraan South Parkista :P
lainaa
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.01.2010 klo 00.52

joopjoop kirjoitti:
Demonoid kirjoitti:

Ikävä kyllä täytyy kertoa ettei ketään kiinnosta, jospa lakkaisit tunkemasta epäuskoasi toisten kurkusta alas hmh? :)
Kristinusko, ateisti on vaan sanoja joilla ihmiset kutsuvat uskoaan, mitään uskoa ei ole todistettu joten en ole väärällä puolella mutta en oikeallakaan. Olemme vain pieniä ihmisiä maailmassa jotka etsivät totuutta ja oma totuuteni on ateistisuus, joten älä kutsu minua vääräoppiseksi sillä sinäkin vääräoppinen voit olla. Ja mitä on usko oikeasti. Itse olemme sille keksineet jonkinlaisen tarkoituksen, mutta olemmeko oikeassa?

Mä en usko keijuihin. Se on mun "uskonto". Itseasias nythä mut saa "uskovaiseks" aika moneen asiaan. Shiiiit.
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

19.01.2010 klo 07.19

Onneksi se oli vain raamattu...

Mutta jos ne olisi repineet TSH:ta, niin auta armias kun ne joutuis alimpaan helvettiin kuoltuaan ja siihen asti virumaan eristysselleissä! ò_ó
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

19.01.2010 klo 14.12

kyl kirjoitti:
Heke32 kirjoitti:
Heimdall kirjoitti:
Heke32 kirjoitti:
Raamattu ei ole paskaa, sitä vain tulkitaan väärin.

Tää on aina hyvä kortti pelata.
Ehkä sadan vuoden päästä ollaan sitä mieltä että Raamattu on jonkun esoteerisen järjestön salakirjoitusta?

Vai että tulkintakysymys. Aika monet Vanhan testamentin tekstit jättää kyllä hyvin vähän varaa eri tulkinnoille.

Ne pitää tulkita tarinoina ja myytteinä, joilla pyritään luomaan jonkinlaista ymmärrystä. Ei suinkaan asioina joihin pitää uskoa.

Suoraan South Parkista :P

Hm?

Meikäläisen SP:in katselut rajoittuvat about 1-2 jaksoon ja pariin klippiin juutubesta.

Vai oliko tuo joku internet-läppä?
lainaa
purkka

20.01.2010 klo 23.08

Raamattuhan on vain pelkkä kirja, eihän siitä nyt oikeuteen pitäis joutua.
lainaa
halleluuja

28.03.2011 klo 00.41

Halleluja! Jeesus pelastaa kaikki jos raamatut jätetään repimättä
lainaa
Kopernikus

26.06.2016 klo 22.45

Demonoid kirjoitti:
joopjoop kirjoitti:
Vituuuut kristin uskolle, en usko johonkin mistä ei ole teoreettisisa/fyysisiä todisteita. Omasta mielestäni ihmisten pitää elää omaa elämäänsä niin kuin haluavat eikä uskoa jotain kirjaa täynnä tarinoita/TÄYTTÄ PASKAA!!! Eläkää elämäänne joka päivä täysin, älkääkä viettäkö päiviänne jonkun kirjan säännöillä. Ja saatanan palvojille samat sanat, luoti ottaan kummallekki. En vihaa teitä jos uskotte, mutta en myöskään kuuntele paasaustanne!

Ikävä kyllä täytyy kertoa ettei ketään kiinnosta, jospa lakkaisit tunkemasta epäuskoasi toisten kurkusta alas hmh? :)

Niin. Voihan sitä elää mekaanisessa kehossa vailla sielua joopjoop. Kristinusko kehittyi antiikin kreikan myötävaikutuksesta ja vaikutti mm. kirjallisuuden, matematiikan, astronomian ja arkkitehtuurin kehittymiseen. Kyllä täytyy sanoa, että monenlaista trollaajaa löytyy joka ei tajua mistään oikeasti mitään.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova