Tuorein sisältö

Lisää puhetta Riddick kolmosesta

14.04.2010 klo 23.04 | Luettu: 3947 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sivusto Corona Coming Attractions on saanut käsiinsä uuden Riddick-käsikirjoituksen. Pimeän uhan ja Riddickin aikakirjan jatko-osan työnimi on ollut ytimekkäästi Riddick, mutta Corona väittää, että käsikirjoituksessa lukee The Chronicles of Riddick: Dead Man Stalking

Kolmas elokuva palauttaa antisankarin antisankariksi: Riddick on "vähemmän sivistynyt" ja enemmän peto. Elokuva alkaa tositoimista, kun haavoittunut Riddick yrittää selvitä vieraan planeetan pedoista. Takaumissa kuitenkin selitetään, miten tähän on päädytty Riddickin aikakirjan lopetuksesta. Aikakirja oli tyyris spektaakkeli ja kipeä floppi teatterikierroksella, joten ohjaaja-kirjoittaja David Twohyn suunnitelmat ovat muuttuneet, mutta aiempia tapahtumia ei sivuuteta.

Corona kuvailee käsikirjoitusta sujuvaksi ja särmikkääksi. Osa kolme on anteeksipyytelemätön toimintaelokuva, joka on riisuttu ylimääräisestä. Mysteereitä on luvassa sen verran, että sivusto ilmaisee kiinnostusta mahdollisia myöhempiä osia kohtaan. Riddick tuntee yhä vetoa kotiplaneetalleen Furyalle.

Lähde: Corona Coming Attractions

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< KISS myy tulevan Eur... 3D-taistelutissiteli... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Vesa

14.04.2010 klo 23.16

Enemmän shivejäja avaruusvankiloita ja vähemmän lätinää
lainaa
TaiZuuni

Rekisteröitynyt 01.06.2007

14.04.2010 klo 23.22

Enemmän pimeyttä, kiitos!
lainaa
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

15.04.2010 klo 00.47

Enemmän Vin Dieseliä11! eiku vtu
lainaa
Teute

16.02.2011 klo 22.56

Ihan huippuelokuvia musta kumpikin. Ei malta pysyä pöksyissä, kun luin että kolmas tulee! Toivottavasti pian. Vin sopii hahmoon, kuin nyrkki silmään ja varsinkin Aikakirjojen osa oli ihan vitun hyvää scifi viihdettä parhaimmillaan.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova