Tuorein sisältö

Teräsbetoni vaihtoi Sakaran leiriin

09.06.2010 klo 15.39 | Luettu: 2766 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Soturiheavyn suurlähettiläs Teräsbetoni ja Mokoma-yhtyeen luotsaama Sakara Records ovat solmineet levytyssopimuksen. Sakara Records julkaisee Teräsbetonin neljännen studioalbumin loppuvuodesta 2010. Vielä nimeämättömän albumin äänitykset alkavat loppukesästä tuottaja Hiili Hiilesmaan johdolla Hämeenlinnassa.

Teräsbetoni palaa pitkittyneeltä tauolta tositoimiin uusia ideoita ja intoa puhkuen. Uusia kappaleita yhtye on ehtinyt kirjoittaa jo yli parikymmentä ja Teräsbetoni-leirissä materiaalin uskotaan toimivan niin levylautasella kuin esiintymislavoillakin.

- Hengenvetotaukomme pitkittyi yhteistyökumppaneita selvitellessä, mutta lopussa seisoo vähintäänkin kiitos. Uusi, hyvähenkinen diili vaikuttaa varmasti positiivisesti bändin kaikkiin tuleviin toimiin. On kunnia kuulua samaan rosteriin usean Suomimetallin kärkibändin kanssa, eikä yhteistyö Sakaran kanssa jättäne kylmäksi hyvästä hevistä kiinnostuneita.”, Teräsbetonin kitaristi Vili Rantanen uskoo.

- Olisin halunnut Teräsbetonin Sakaralle vuonna 2004 bändin ensimmäisen demon kuultuani, mutta silloin vastaperustetun yhtiömme paukut olivat kiinni Mokomassa ja Stam1nassa. Olen iloinen ja huojentunut, että pitkään kypsytelty yhteistyömme pääsee viimein alkamaan, kertoo Sakara Recordsin Tuomo Saikkonen.

Mokoma-yhtyeen jäsenet perustivat Sakara Recordsin vuonna 2003 oman musiikkinsa julkaisukanavaksi saatuaan lähtöpassit monikansalliselta levy-yhtiöltä. Sittemmin tamperelaisyhtiö on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä suomalaisista riippumattomista levy-yhtiöistä. Raskaaseen musiikkiin erikoistuneen Sakaran artistikatraaseen kuuluvat Mokoman lisäksi mm. Stam1na, Rytmihäiriö, Diablo, YUP ja FM2000.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Panasonicin 152-tuum... Apple-logon ei tarvi... >

Keskustelut (2 viestiä)

Bruntti

Rekisteröitynyt 05.11.2009

09.06.2010 klo 16.49

Voi voi voi... Teräsbetoni on ollut aina semmosta sontaa mitä en oo kuunnellut. Toisinkuin kaikki muut Sakaran bändit. Nooh vaikka tuleeki Sakaralle, ei sitä oo pakko kuunnella :D
lainaa
Hauis

Rekisteröitynyt 04.04.2008

09.06.2010 klo 20.06

Bruntti kirjoitti:
Voi voi voi... Teräsbetoni on ollut aina semmosta sontaa mitä en oo kuunnellut. Toisinkuin kaikki muut Sakaran bändit. Nooh vaikka tuleeki Sakaralle, ei sitä oo pakko kuunnella :D
Ilmeisesti et ole koskaan ollut lapsi. Tb tekee sellasta lapsille sopivaa heviä. Todistaahan Pikku-Oravakin sen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova