Tuorein sisältö

Helloween Suomen keikoille

08.09.2010 klo 10.31 | Luettu: 3382 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

7 Sinners –albumin julkaisun myötä kiertueelle suuntaava, saksalainen power metal -kokoonpano Helloween saapuu Suomeen joulukuussa. Kiertueen lämmittelijäksi on valittu suomalainen Stratovarius. Yhtyeet nähdään tiistaina 14.12. Tampereen Pakkahuoneella ja keskiviikkona 15.12. Helsingin Kulttuuritalolla.

Liput konsertteihin tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä tulevana perjantaina 10. syyskuuta.

Helloween on 25-vuotisen uransa aikana julkaissut 13 studioalbumia, myynyt yli 5 miljoonaa levyä, tehnyt 11 maailmankiertuetta pääesiintyjänä sekä saavuttanut 14 kultalevyä ja 6 platinalevyä. Yhtye julkaisi alkuvuodesta "Unarmed – Best-Of 25th Anniversary" –kokoelmalevyn, johon oli luonnollisesti koottu bändin suurimmat hitit. Fanejaan suuresti kunnioittava yhtye kuitenkin näki erityistä vaivaa juhlajulkaisunsa eteen ja sovitti biisit uudestaan sekä kutsui levylle vierailevia muusikoita, laulajia ja vahvisti osaa kappaleista sinfoniaorkesterilla sekä gregoriaanisella kuorolla.

Kokonaan uutta musiikkia on luvassa myöhemmin tänä vuonna, kun yhtye julkaisee uuden 7 Sinners –albumin. Albumi on konseptialbumi, joka käsittelee seitsemää kuolemansyntiä.

KONSERTIT:
Ti 14.12.2010 Pakkahuone, Tampere, ovet klo 18.00
Ke 15.12.2010 Kulttuuritalo, Helsinki, ovet klo 19.00
Konsertit ovat ikärajattomia, täysi-ikäisille löytyy rajatut anniskelualueet.

LIPUT:
Tampere: 34 euroa + mahd. toimitusmaksut
Helsinki: 38 euroa + mahd. toimitusmaksut

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Martti Servon kansan... Seksikästä tangoa Ku... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Nuutyasha

Rekisteröitynyt 06.05.2008

08.09.2010 klo 20.29

Kulttuuritalolle siis joulua viettämään. Kunpa vetäisivät jonkin verran kipaleita ekoilta levyiltä.
lainaa
Ekee

09.09.2010 klo 10.42

Jes, tätä on odotettu! Tässä pari viikkoa miettiny että "vitsi ku vielä tulis joku hyvä bändi suomee tänä vuonna nii se kruunais tän vuoden kokonaan" ja näinhän kävi. Pitää ottaa tästä vuodesta kaikki irti koska ensi vuosi menee armeijan parissa :c
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova