Tuorein sisältö

Transformers 2 väännellään kiireellä kokoon

04.10.2007 klo 22.00 | Luettu: 3103 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Hollywoodin luova väki uhkaa mennä lakkoon ensi vuonna, mikä on pistänyt vauhtia muun muassa studioihin DreamWorks ja Paramount, joiden Transformers oli yksi menneen kesän megamenestyksistä. Aiemmin syksyllä huhuttiin, että lakko sysäisi jatko-osan kauas tulevaisuuteen, nyt moista ollaan tuottamassa vauhdilla vuoden 2009 julkaisua varten. The Hollywood Reporter kertoo, että ohjaaja Michael Bay on kaikesta huolimatta mukana, kuten myös tuottajat kuten Steven Spielberg ja pääosassa hikoillut Shia LaBeouf.

Myös tutut käsikirjoittajat Alex Kurtzman ja Roberto Orci käyvät neuvotteluita pestistä. Uuden Star Trekin kanssa taistelevaa kaksikkoa on tarkoitus tukea korkean profiilin kynäilijällä Ehren Kruger (Kavahda Naapuriasi, Ring). Kirjoittajille ollaan valmiita maksamaan ennätyssuuret miljoonaluokan palkkiot, sillä näiden olisi saatava käsikirjoitus valmiiksi hyvin, hyvin nopeasti.

Kuten useat elokuvasivustot ovat syksyn mittaan huomautelleet, edellinen vastaava lakkopaniikki johti sellaisiin rainoihin kuin Miehet Mustissa 2 ja Tim Burtonin Apinoiden Planeetta.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Latinotähti valmiina... Vilaus seksikkäästä ... >

Keskustelut (2 viestiä)

Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

04.10.2007 klo 22.08

Toivotaan ettei jätkät kumminkaan ''juosten kuse'' hommaa.
lainaa
Sharpshooter

04.10.2007 klo 22.29


Joo-o, samat nysvät taas kynä käsissä ja paperi edessä?
Herrojen väsäämä Transformers oli kesän rahaimurin sijan
lisäksi kesän suurin vitsi mitä valkokankaalle saatiin.

Minulla oli vielä toivoa TF2:sen suhteen, mutta nyt voinkin kääntää katseeni toisaalle.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova